Ilkka Hyttinen Rakastan - siksi elän

Sipilä ratsastelee ja patsastelee muitten hepoilla…

Tämä on sitä kuuluisaa pääministeri Juha Sipilän tarkoitushakuista "tieteellisyyttä" : Sipilän "kaikenmaailman dosentit" siis itsensäkin todistamana ja kutsumanaan nyt 'asialla'      - vieläpä ylpeileekin lähinnä toisten - muiden kuin hallituksensa - tuloksilla :

Hallituksen tilaama tutkimus: Sipilän hallituksen päätökset kasvattaneet tuloeroja korkeintaan vähän – häviäjiä on silti:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245219-hallituksen-tilaama-tutkimus-sip...

Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentämisen vaikutukset ovat vielä kysymyksenalaisia.

"– Tuloksia tulkitessa on kuitenkin hyvä muistaa, että tulokymmenysten sisällä on suurta vaihtelua kotitalouksien välillä. Esimerkiksi pienituloiset opiskelijat, eläkeläiset ja ne työttömät jotka eivät työllisty pysyvät talouspolitiikan häviäjinä myös dynaamisessa laskelmassa, Kärkkäinen muistuttaa Twitterissä."

"Täsmälliset tulokset vaikutuksista riippuvat tutkimuksen mukaan muun muassa siitä, miten päätösperäiset toimenpiteet määritellään ja kuinka herkästi ihmisten oletetaan reagoivan kannustimiin. Koska näitä koskevat valinnat eivät ole kiistattomia, tutkimuksessa esitetään tuloksia vaihtoehtoisista simulaatioista."

"Jos hallituskauden päätöksiä arvioidaan perinteiseen tapaan staattisesti, neljän pienituloisimman tulokymmenyksen tulot ovat pienentyneet. Työllisyysvaikutukset kuitenkin parantavat tilannetta merkittävästi." - Millä tavoin??

"Tutkimustulokset perustuvat laajalla rekisteriaineistolla tehtyyn mikrosimulointia, tilastollisia menetelmiä ja aiempaa tutkimuskirjallisuutta hyödyntävään analyysiin."

Kyseessä on siis lähinnä eri simulaatomalleihin perustuvia spekulointeja...

"Tutkimushankkeen tarkoituksena on selvittää, miten talouspolitiikan kannustin- ja työllisyysvaikutusten huomiointi vaikuttaa arvioon päätösten tulonjakovaikutuksista." Siis vajavainen ja taas hätiköidyn keskeneräinen!   -   "Seuraavassa vaiheessa kehitetään rakenteellista työn tarjonnan mallia, jonka avulla talouspolitiikan käyttäytymisvaikutuksia voidaan arvioida vielä tarkemmin."...

Kova ripitys Juha Sipilän hallitukselle: ”Toimet eivät ole oikeudenmukaisia eivätkä poliittisesti kestäviä”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242618-kova-ripitys-juha-sipilan-hallit...

Työllisyyden kasvu on tapahtunut Juha Sipilän hallituksen 'toimista' huolimattakin - aivan turhaa on Sipilän vetää niitä kaikkkia omaan tai hallituksen laariin:

Aktiivimalli näkyy jo tilastoissa? Ekonomisti: ”Hallitus voisi nostaa työllisyystavoitteen riman korkeammalle”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242233-aktiivimalli-nakyy-jo-tilastoiss...

Työllisyys kasvaa kuin itsestään – Video: Mihin aktiivimallia tarvitaan, Jari Lindström?:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242321-tyollisyys-kasvaa-kuin-itsestaan...

Professori aktiivimallista: ”Hallitus ajoi poliittiseen miinaan - kyse ei ole vain siitä, että työttömälle turvataan toimeentulo”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/238775-professori-aktiivimallista-halli...

Hallituksen toimet pohjautuvat jo toimien mahdollisuuksien reunaehtoihin jo sen alkutaipaleelta asti, eikä hallitus ole pystynyt eikä pysty niihin oleellisesti vaikuttamaankaan:

Professoreilta tylyt arviot 2-vuotiaasta Sipilän ”touhuhallituksesta”: ”Aika huonoa toimintaa, jos omat lupaukset petetään”:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005231003.html

Sipilän keskeinen hanke hallituksineen on ollut tämä:

"Hallitus on lähtenyt siitä, että työllisyyden vahvistaminen on paras keino torjua köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Hallituksen lähtökohtana on ollut suuresti kunnioittamani Vasemmistoliiton jo edesmenneen kansanedustajan Outi Ojalan hyvä kiteytys: kunnossa oleva valtion talous on köyhän paras ystävä. Talouden kuntoon saamiseksi on tehty huolella mietittyjä, kipeitäkin toimia juuri siitä syystä, että kaikista suomalaisista voidaan huolehtia jatkossakin."

Millä tavoin hallitus sitten pelkillä yleisillä leikkauksilla - eikä oleellisilla investoinneilla ja panostuksilla - vrt. koulutus ja kehitys! - aikoo huolehtia kaikista suomalaisista - myös ja nimenomaan juuri vähäosaisista, työttömistä, pieneläkeläisistä, onnettomista vain kasvavissa leipäjonoissa, jne. ? - Hänhän on todellisuudessa hallituksineen heittänyt heidät jokseenkin vain " 'herran' haltuun" - kyse on vain keiden herrojen?...

Sipilä: "Eikö se, että jo melkein joka kolmannen pitkäaikaistyöttömän työttömyys on loppunut, pitäisi olla yhteinen ilon aiheemme?”

 - Montako pitkäaikaistyötöntä Sipilän hallitus on työllistänyt ja tulee näillä näkymin, näillä 'toimin' työllistämään tämän kautensa loppuun mennessä??

-  Millä toimin  ja  milloin Sipilä hallituksineen aikoo poistaa leipä- ym. vastaavat ikävät jonot muualtakin kuin vain omasta mielihorisontistaan?


 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Avoin kirje Sipilälle ja Lindströmille nöyryyden ja sitkeyden anatomiasta:

http://vuojalamaggat.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2518...

Työtön Terhi, 60, sai vastauksen Juhana Vartiaiselta – kirjoitti avoimen kirjeen: ”Entä työttömät isovanhemmat?” :

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241682-tyoton-ter...

Juha Sipilän keskusta sutii - uhkana pysyvä äänestäjäkato:

http://harrimakipetaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25...

Myydään vammaisia, vähiten tarjoavalle:

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2514...

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilä:

http://vuojalamaggat.puheenvuoro.uusisuomi.fi/puhe...

- - -

Turhaan kait me niitä avoimiakin kirjeitä Sipilälle lähettelemmme, hänhän on "insinöörimäisesti" "ainoa viisas" - "tuosta vaan poikki ja tuohon jengat" -pulinat pois...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Ideologiat ja aatteet romukoppaan? :

"En ole kaikesta Enbusken, Pursiaisen ja Sammallahden kanssa samaa mieltä. Suurin ongelma heissä on, että he ovat itse yhteiskunnassa ”vahvojen” puolella, eivätkä täten voi nähdä asioita sellaisen asemasta, jolla oikeasti on vaikeaa ja elämä päivittäistä taistelua esim. sairauden tai tulojen riittävyyden takia. Korkeintaan egotrippailevat asialla silloin tällöin, omaatuntoaan paikkaillen. Jos uusliberalistinen vahvojen oikeus vallitsisi, niin nämä heikommat asuisivat nopeasti sillan alla. Ei olisi ilmaista koulutusta, joka on mahdollistanut Suomen menestyksen. Esim. Tere Sammallahti on vaatinut Yleisradion toiminnan lopettamista, kaupallisten mediatalojen hyväksi. Omassa artikkelissani väitän, että kaupallinen roskatuotanto ei ole mikään vaihtoehto. Vaikka YLEn toiminnassa voi epäillä toimittajien ja toimitusten ideologisen ennakko-odotusten mukaisia vahvistusvinoumia."

http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilän hallituksen kaavailemaa sote-sotkua sitten sivuten:

"Kiitokset Satakunnan Keskussairaalan hematologisen osaston lääkäreille ja hoitajille tosi haasteellisesta ja hyviä tuloksia tuottaneesta hoidostani! – Parahimmat jatkot teille kaikille!

Kun tähän liitetään vielä hyvässä yhteistyössä, monitahoinen, jo varsin pitkälle valmisteltu ja vielä viimeisteltävä Satakunnan satasote- uudistus, niin muita ’soteja’ emme enää tarvinnekaan. – Kiitos!"

Ilkka Hyttinen
Jämijärvi

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Juha Sipilä kuittaa oppositiolle: ”Kannustan katsomaan työllisyyslukuja tulonjakotilastojen desimaalipilkkujen sijasta” "...

Kuinka me veronmaksajat nyt voitaisiin edes katsella, saati nähdä, vieläpä takaisin kuittailla Sipilän hallituksen tilaamissa 'tutkimuksissa' tulonjakotilastojen desimaalipilkkuja, kun niissä on vain yleisiä, kokonaisia arvioita, spekulaatiota?! - kun kuitenkin oleellinen kyse on pitkäaikaistyötömien vähennysten syyt ja Sipilän ja hallituksensa jokseenkin olematon, noin vain huoleton osuus ja itseriittoinen hymy niiden syntyyn??

Huh sentään, mutta helpottiko se Juha Sipilää yhtään - tosiasiallisesti, kestävällä pohjalla?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Jaakko Arra

30.3.2018 21:44

#36/ Epäonnistunut leikkauspolitiikka on hyvin tyypillinen syy lamaan, varsinkin korkean arvonlisäveron maassa kuten Suomessa. Tämä johtuu kansantalouden hidastumisesta kun raha ei kierrä entiseen malliin.

Samoin tempputyöllistäminen vähentää niitä oikeasti maksavia työpaikkoja johtaen suuriin määriin menetettyjä veroeuroja, kuten myöskin vähentäen kansantaloudessa kiertävää palkkatuloa josta muutoin maksettaisiin veroja useaan kertaan."

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245304-juha-sipil...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Tästä hallitus ei puhu: 3 miljardin sote-säästölistalla vanhukset, vammaiset ja nuortenpsykiatria :

"Vanhuspalveluista oikeistohallitus leikkaisi joka vuosi lähes 1000 (tuhat) miljoonaa.

Vammaispalveluista hallitus leikkaisi vuositasolla 210 miljoonaa.

Lasten- ja nuortenpsykiatriasta hallitus leikkaisi vuodessa 50 miljoonaa."

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tasta-hallitus-ei...

Hiirenhiljaa - ei sitä 'onnellinen kansa' huomaa - muka huomio vain epäoleellisuuksiin, 'tulonjakotilastojen' näkymättömiin desimaalipilkkuihin, heh ...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Näitä taulukoita eivät säästöjä suunnittelevat päättäjät ymmärrä: Tällaista muutosta ei Suomessa ole ennen nähty – "Selvää on, että ei sote ainakaan vanhoille ihmisille mitään hyvää lupaa":

"Ihmisen vanhenemista ja ikääntyvää yhteiskuntaa jo vuosikymmeniä tutkineella Tampereen yliopiston gerontologian professorilla Marja Jylhällä on suuri huoli. Jylhän mukaan päättäjiltä ja sote-uudistuksen tekijöiltä on jäänyt näkemättä yhteiskunnassa käynnissä oleva valtaisa muutos: hyvin vanhojen ihmisten määrä Suomessa kasvaa todella nopeasti.

Samaan aikaan vanhojen ihmisten palvelut ovat julkisen talouden keskeinen säästökohde.

Vanhojen hoitoon ja hoivaan suunnitellaan miljardien säästöjä. Tavoitteena on vähentää erityisesti ympärivuorokautista hoitoa sekä saada yhä useammat vanhat ihmiset asumaan kotona kunnosta riippumatta.

Jylhän mielestä yhtälö on mahdoton.

–Päättäjät eivät näytä oivaltaneen, kuinka iso muutos on. He eivät näe, että käynnissä on pitkäikäisyyden vallankumous.

Vaikka ihmisten elinikä pitenee, hyvin vanhojen ihmisten keskuudessa hoidon ja hoivan tarve tosiasiassa kasvaa koko ajan.

–Sen lisäksi, että Suomessa on paljon enemmän hyväkuntoisia vanhoja ihmisiä, meillä on hyvin paljon enemmän myös huonokuntoisia vanhoja ihmisiä, Jylhä sanoo."

https://www.aamulehti.fi/uutiset/naita-taulukoita-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pisa-tutkimuksen tulokset ja korkeakoulutettujen osuuden lasku osoittavat, että on muutoksen aika – Professorien mielestä yliopistolaki on epäonnistunut:

https://www.aamulehti.fi/uutiset/pisa-tutkimuksen-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sote-vastuun voi siirtää valtiollekin:

"Keskustan eduskuntaryhmässä taas on koko hallituskauden ajan kytenyt kulisseissa kapina pääministeri Juha Sipilän (kesk) vetämää talousliberaalia linjaa kohtaan. Sote- ja maakuntauudistus näyttää nyt olevan riittävän kuuma aihe, jotta esimerkiksi konkarikansanedustaja ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheen­johtaja Sirkka-Liisa Anttila astuu julkisesti esiin arvostelemaan hallituksen ratkaisua."

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-200000562490...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Tutkija Linda Enrothin väitöskirjatutkimuksen tulos:

"Nuoruudessa saatu koulutus ja ammattiasema määräävät vielä yli 90 vuoden iässä ihmisen toimintakykyä ja terveyttä: mitä parempi kolutus ja ammattiasema, sitä parempi terveys."

"Professori Marja Jylhä/AL 31.3.:

- Suomessa puhutaan paljon terveyden eriarvoisuudesta ja erarvoisuuden kaventamisen sanotaan olevan iso ja tärkeä kehitettävä asia yhteiskunnassa. Siksi on tärkeää tietää, että terveyden eriarvoisuus ulottuu aina tähän hyvin vanhojen ihmisten ikäluokkaan asti."

Linda Enroth:

Social inequality in the health of the oldest old : Socioeconomic differences in health, functioning, mortality and long-term care use in the population aged 90+:

"Tämä tutkimus osoittaa, että vanhoista vanhimmilla on sosioekonomiseen asemaan yhteydessä olevia terveyseroja. Terveyseroja havaittiin molemmilla sosioekonomisen aseman osoittimilla sekä miehillä että naisilla vaikka erojen voimakkuus vaihteli. Sosiaalisen eriarvoisuuden tuottamiin terveyseroihin vaikuttavat erilaiset elämäntilanteet läpi elämän. Hyvin vanhojen sosioekonomisten terveyserojen kaventamisen tulisi siksi kohdistua yleisesti sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen kaikenikäisillä. Koska sosioekonomisia terveyseroja on myös hyvin vanhoilla, sosiaali- ja terveyspalvelut tulisi järjestää siten, että kaikkien sosiaaliryhmien tarpeisiin pystytään vastaamaan."

http://tampub.uta.fi/handle/10024/102312

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Oman terveytensä erittäin hyväksi arvioiva ihminen elää pitempään kuin hän, joka sanoo terveytensä olevan melko hyvä – muun muassa tämä on Tampereen tervaskannoista selvinnyt:

https://www.aamulehti.fi/uutiset/oman-terveytensa-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilän hallituksen ns. 'kyvykkyyden' huippu:

Onnea Suomi ! Meillä on miljoona köyhää:

http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214322-onnea...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Lauri Hernesniemi
12 tuntia ·
Facebook- Seinältä:

Vain harva meistä pystyy tällaiseen itsepetokseen kuin mitä pääministeri Juha Sipilä. Kansa näkee nälkää, 550.000 on ulosotossa ja miljoona suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella, mutta Sipilä kehtaa väittää, että valtakunnass kaikki hyvin ja eriarvoisuus ei enää lisäänny. On tällä miehellä otsaa."

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Maailman ykkösälyköksi äänestetty tiedemies kritisoi ankarasti Suomen leikkauspolitiikkaa: "Häpeällistä":

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001007813.html

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Tässäkin on Sipilällä & co "ylpeilyn aihetta - "tulostensa" mittari...:

Suomi saa EU:lta elintarviketukea, jolla maksettiin lähes 100000 vähävaraisen ruokakassi - Keräysjohtaja: ”Häpeäksi hyvinvointivaltioksi itseään kutsuvalle maalle”:

https://m.iltalehti.fi/politiikka/2018032822008439...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Li Andersson arvostelee jyrkästi Juha Sipilää: ”Todella heikkoa poliittista johtajuutta”:

https://m.iltalehti.fi/politiikka/2018033022008482...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Minä itte" ja korruptio-optiot:

Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla:

https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipila...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Eipä Sipilä näköjään ymmärrä tuloksellisesta tieteentekoakaan - päinvastoin - Sipilän paksu juustohöylä käy äkkiä kaiken mahdollisen kimppuun, mikä vaan näyttää vähänkään kasvavan - erona teollisuuteensa on vain se, että tässä ei käydäkään enää mitään yt-neuvotteluja - "fired"...:

Pääministeri: Yliopistojen tultava niukemmalla toimeen

"Yliopistojen on jatkossa tultava toimeen niukemmilla resursseilla ja jatkettava profiloitumista. Näin viestitti pääministeri Juha Sipilä puhuessaan tänään tieteentekijöiden kevätseminaarissa. Pääministerin mukaan julkisesti rahoitetusta tutkimuksesta on saatava entistä enemmän hyötyä. - Tieteentekijöiden mukaan leikkausten kuristamista yliopistoista on vaikea puristaa lisää tehoa."

https://yle.fi/uutiset/3-8831183

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Dramaattinen muutos kyselyssä: Luottamus Sipilän hallitukseen "historiallisissa pohjamudissa":

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/586738-dram...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilä - Suomen epädemokraattisin pääministeri, huonoin poliittinen johtaja, suuorastaan ei edes vielä alokaskaan, ei vielä siis kunnon johtamista edes aloittannutkaan - väärä "tulosjohtaminen" hirttäytynyt ilmeisesti edelleenkin päälle! - kuinka nyt voisikaan !... :

Harkimo ärähtää: "Miten kukaan edes kehtaa puhua demokratiasta Suomessa?":

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Harkimo-%C3%A4...

Kyllä Sipilä kehtaa...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pääministeri Sipilä argumenttianalyysissä:

https://blogs.helsinki.fi/kssihvol/2016/12/20/paam...

Herääkin vakava kysymys: missä on Sipilän loogiset perustelu- ja argumentointikyvyt?, insinöörikompetenssi?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilä Ylellä: Hallituksen politiikka osunut eniten pienituloisiin:

"Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi Ylen A-studiossa, että hallituksen toimet ovat iskeneet eniten pienituloisiin ihmisiin.

– On totta, että näin on tapahtunut.

Sipilältä kysyttiin haastattelussa syytä, miksi pienituloisten tulot ovat hallituskauden aikana vähentyneet, vaikka hallitus nimenomaan on puhunut pienituloisimpien ja eriarvoisuuden vähentämisen puolesta.

Hän totesi, että pienituloiset ovat usein yhteiskunnan tukien varassa, joten pienetkin leikkaukset vaikuttavat heidän tulojensa suuruuteen."

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2400004

Niinpä niin - "laita lapset asialle ja mee ite perässä"...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Ylilääkäri varoittaa Juha Sipilän suunnitelmasta: ”On pelottavaa ajatella”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/226876-ylilaakari...

Ei kait härkäpäinen Sipilä tästäkäänmitään välitä, "kaikenmaailman dosentit"...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Omien näppien alla on miljardibisnes – tämän takia Sipilä ei luovu valtionyhtiöiden hallinnasta:

https://www.paivanlehti.fi/omien-nappien-alla-on-m...

Leikkikää te pojat miljoonilla - "desimaalipilkuilla" - minä poka miljardeilla, heh...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Kaksi kovaa ryöpytystä hallitukselle: "Mistä Sipilä oikein puhuu?":

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235505-kaksi-kova...

Kiuru: Tuleeko Suomi sittenkään kuntoon, kun pääministeri ja valtiovarainministerikään eivät ole yhtä mieltä?:

"Päähallituspuolueilla näyttää olevan sekava kuva Suomen talouden suunnasta.
– Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi tämän viikon keskiviikkona eduskunnassa, että hallituksen nykyisillä toimilla ”julkinen talous tulee nyt kuntoon”.

Samassa keskustelussa valtiovarainministeri Petteri Orpo sen sijana myönsi, että ”on ihan totta, että rakenteellinen alijäämä heikkenee jonkun verran”, toteaa kansanedustaja, SDP:n valtiovarainvastaava Krista Kiuru.

– Ihmettelen, miten hallituksen nokkamiehillä voi olla näin erilainen kuva talouden suunnasta ja hallituksen toimista. Kumpaa hallitus nyt oikein uskoo, Orpon vai Sipilän kuvaa todellisuudesta ja mistä Sipilä oikein puhuu? Se meidän muidenkin olisi ihan hyvä tietää.

Luvut eivät kuitenkaan puhumalla muuksi muutu. Pääministeri ryhtyi laittamaan Suomea kuntoon ja vuosina 2015 – 2016 rakenteellinen alijäämä supistuikin -0,4 prosenttiin BKT:sta, mutta tuorein VM:n ennuste on karmeaa luettavaa. Vuodesta 2017 alkaen rakenteellinen alijäämä kasvaa jälleen. VM:n omat virkamiehet toteavat, että rakenteellinen alijäämä voi vuonna 2019 olla jo -1,4 % BKT:stä. Heikennystä tapahtuu siis reilu 2 miljardia."

https://demokraatti.fi/kiuru-tuleeko-suomi-sittenk...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Hesari suitsii vaihtoehdot sotekeskustelusta:

"Valtion hoitamana sosiaali- ja terveydenhuolto olisivat ylivoimaisesti tehokkaimmin organisoitavissa (https://demokraatti.fi/mielipide-pelkistetty-sote-......) ja sen seurauksena hallituksen nykymalliin verrattuna rahaakin säästyisi kymmenessä vuodessa jopa 70 mrd € hallituksen mallin 15 mrd € sijaan (edellyttäen, että hallituksen esittämät säästöt todellakin toteutuvat). Siis Jo pelkästään taloudellisin perustein valtiojohtoisen ratkaisun pitäisi olla ainoa todellinen vaihtoehto.

Valtiojohtoisen mallin valtti olisi yksinkertaisuus, jonka avulla kaikki asetetut tavoitteet saavutettaisiin (valinnanvapaus mukaan lukien) jopa hallituksen esityksen aikataulussa. Koska kyse olisi käytännössä nykyjärjestelmän evoluutiomallista, muutosvaiheessa ei olisi minkäänlaisen kaaoksen mahdollisuutta. Paradoksaalisesti valtiojohtoinen sote, jossa kaikki rakenteet olisi markkinatalouden periaatteiden mukaan pelkistetty olennaiseen ilman päällekkäisyyksiä, on niin älyttömän yksinkertainen, että vanhoihin kaavoihin kangistuneista se saattaa tuntua jopa epäuskottavalta."

http://ahkalevisalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25...

Taitaapi Sipilä hallituksineen sotkeutuakin todella pahasti omaan mukanäppäryyteensä - silmänkääntöyrityksiinsä ynnä muihin eessuntaas- temppuiluihinsa...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Hallitus rikkoi lupaukset: sote-yritysten veronmaksutiedoista puuttuu puolet:

https://www.finnwatch.org/fi/uutiset/450-hallitus-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Halla-aho sote­sot­kusta: Hallitus on ylimie­li­syy­des­sään sokea sekä asian­tun­ti­ja­tie­dolle että yhteis­kunnan koko­nais­tar­peille:

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-hallituksen...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Valheet, emävalheet ja sote-uudistuksen taustatilastot:

"Valheiden ja totuuksien esittämistavoista eduskunnan valiokunnille kertoi Ylen ykkösaamussa 5.3.2018 työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen. Hän totesi neuvoneensa virkamiehiään, että ”valehdella ei saa, mutta totuuden kanssa pitää olla taloudellinen”. Tämän Virtasen periaatteen tuntuvat hyvin sisäistäneen myös valtiovarainministeriön virkamiehet perustellessaan sote-uudistuksen välttämättömyyttä. Virkamiesten lausunnot kun tuntuvat asiantuntijanäkökulmasta varsin usein puolitotuuksilta, joista on joko tarkoituksella taikka puutteellisen tiedon takia jätetty pois keskeisiä asioita."

http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2524...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Ja suhtautuu pieneläkeläissiin tylyn yrmeästi - Sipilä & Orpo vain naureskellen! - ei hyvätä näytä:

HALLITUS EI AIO PUUTTUA KÖYHYYTEEN – INDEKSIJÄÄDYTYSTEN PURKAMISELLE TÄYSTYRMÄYS SIPILÄLTÄ JA ORPOLTA:

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3880601-hal...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Hymyile olet valokeilassa Juha. :

"Pääministeri Juha Sipilä hymyilee jälleen, jos korvia ei olisi keksitty varmaan hänen naama halkeaisi puoliksi, niin leveä on hymy. Viennin arvo on noussut ja vienti vetää 11 prosenttia paremmin kuin viime vuonna. Syytä leveään hymyyn siis on ja Sipilä peräänkuuluttaakin nyt äänestäjien luottamuksen osoitusta seuraavissa vaaleissa.

Tarkastellaan hieman tilannetta äänestäjän kannalta. Viennin arvo on noussut noin 4,8 miljardiin, mutta samalla myös tuonnin arvo on noussut ja alijäämää valitettavasti vielä on. Tuonnin arvo on 5,1 miljardia, eli helmikuussa alijäämä oli 285 miljoonaa euroa. Eipä noilla luvuilla vielä valtion velkaa lyhennetä.

Alijäämään on tullut kuitenkin selkeää kevennystä, mutta vielä on matkaa tasapainoon ja ylijäämään, ei paljoa, mutta riittävästi naaman perusluvuilla pitämiseksi.

Juha Sipilä siis ottaa viennin noususta kunniaa hallitukselle, vaikka oikeasti hallitus ei ole saanut viennin vetoa vieläkään riittävälle tasolle. Meillä on edelleen velkavipu ja edelleen alijäämä jne…

Jos kiky olisi se syy miksi vienti luo parempia tulevaisuukuvia, niin miksi ei pidennetty työaikaa 16 minuuttia 8 minuutin sijaan, sillä keinoin samoilla ponistuksilla nyt olisimme jo ylijäämän puolella?"

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253548-hy...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

”Kaameaan” rahatilanteeseen ajautunut aktivisti lähettää terveiset hallitukselle: ”Tuntuu kohtuuttomalta”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245981-kaameaan-t...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan* :
09 huh 2018

Kirjoittanut Pauli Vahtera | 155 Kommenttia

"Suomi on suurten päätösten edessä. Onko meillä enää varaa kohtalokkaiden ja peruuttamattomien virheiden tekemiseen. Yhtä kohtalokasta on ajautua virheisiin mitään tekemättä.

Hallitus pakottaa eduskunnan enemmistön SOTE-ja maakuntauudistuksiin, vaikka niiden uskottavuus on viime kuukausina mennyt. Hallituspuolueissakin rakoilee, esimerkiksi kansanedustajat Elina Lepomäki ja Hjallis Harkimo ovat perustellusti kaatamassa uudistukset. Myös emeritusprofessori Martti Kekomäen kannanotto on varteenotettava.

SOTE-uudistusta markkinoitiin kolmen miljardin euron säästöillä. Mitään perusteita säästöjen syntymiseen ei ole esitetty. Tulee käymään päinvastoin. Miljardeja tulee siirtymään kansainvälisten toimijoiden voittoina veroparatiiseihin."

https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2018/04/...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Lauri Kiiski
10.4.2018 06:01

"Kaistakorpi, Suomen ay-liike on aivan varmasti hoitanut palkankorotusten suhteen tonttinsa maassa hyvin viimeisten 10 vuoden aikana - jopa liian hyvin. Ay-liikehän on kiinnostunut vain jäsennistölleen maksettavasta rahasta ja rahan arvoisista eduista.

Vuodesta 2008 lähtien Suomen julkisen sektorin ja yritysten maksama palkkkasummat ovat nousseet huomattavasti enemmän, mitä muissa EU-maissa keskimäärin. Tämä on tapahtunut aikana, jolloin Suomen BKT ei ole kasvanut LAINKAAN, mutta kaikkien muiden EU-maiden BKT on kasvanut kiintein 2010 hinnoin 8,1 %. Suomen palkankorotukset eivät ole oleet perusteltuja tai järkeviä.

Tuona samana aikana Suomen julkinen velka kasvoi yli kaksinkertaiseksi 120 %:lla, kuin muissa EU-maissa velkaantuminen kasvoi 71 %.

Suomen vienti on edelleen arvoltaan matalammalla, mitä se oli v. 2008 muiden maiden kasvatettua vientiään v. 2010 kiintein hinnoin yli 30 %.

Työttömien määrä on kasvanut samaan aikaan n. 200.000 > n. 400.000 työtilaisuuksien pirstaloiduttua tämän lisäksi vielä entisestään.

Kaistakorpi, miten nuo palkankorotukset ihan niin kuin omasta mielestä meni sitten vuoden 2007 vaikutuksineen ?

Suomen ay-liikehän lupasi pyhästi pysyä maltillisella linjalla EMU-päätöksen yhteydessä ja tämä olikin kaikkein suurin ehto rahaliittoon siirryttäessä.
Oleellista on, että BKT ei ole kasvanut 2008- 2017 sen senttiäkään 120 miljardin lisävelanotosta huolimatta, joka on jo Kreikkaan verrattava mahalasku kerrakseen.

Julkiset menot meillä ovat kasvaneet v. 2008 - 2017 eniten koko EU:n alueella -pientä veroparatiisia Luxenburgia lukuunottamatta - rahoitettuna rajuin veronkorotuksin ja sen lisäksi velkarahoin.

Ei hyvältä näytä ay-liikkeen aiemmat saavutukset tänä päivänä."

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253548-hy...

Eikä tänään Juha Sipilä & hallituksen!!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Eurassa vieraileva Sipilä: "Haastamme hömppävihreyden ja suuntaamme siihen mitä me osaamme todella":

Päähallituspuolueen joutuminen ukkosenjohdattimen asemaan ja vastatuuli kannatusgallupeissa nousi puheenaiheeksi Keskustan Satakunnan piirin kevätkokouksessa Eurassa.

Mitähän tuo Sipilän "hömppävihreys" oikein on? Ja mitähän hänen vetämänsä "kaikenmaailman hosujat" hallitsevat todella, kun tiedetään että:

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan*:

https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2018/04/...

Kuin myös:

Avoin kirje Juha Sipilälle ja Timo Soinille + :

http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2052...

Suomalaisilta on viety toivo. Köyhän elämä voi olla ihan hyvää elämää, jos on toivo paremmasta huomisesta. - Etenkin omin käsin saatu elatus on palkitsevaa - siis sikäli mikäli....

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilän hallitus saa mojovan joululahjan: Työttömyysturvan menot laskevat jopa puoli miljardia euroa :

Näin Suomen Kuvalehdessä 7.12. 2017 . Kuitenkin jo tuolloin todettiin:

"Suomen työttömyysturvan menot olivat vuonna 2016 ennätyksellisen korkealla, noin 4,9 miljardissa eurossa. Korvausten määrä oli vuoden 1996 tasolla ja etuuksia sai enimmillään lähes 424 000 ihmistä.

Nyt vuonna 2017 korvauksia on maksettu lokakuun loppuun mennessä noin 3,8 miljardia euroa. Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen arvioi, että etuuksia maksetaan 4,5 miljardia euroa tai jopa vähemmän. Valtion ja työttömyyskassojen työttömyysturvamenot pienenevät siis jopa puoli miljardia euroa.
Eniten menot ovat vähentyneet ansiosidonnaisen osalta. Tänä vuonna ansiosidonnaista on maksettu noin 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.
Honkasen mukaan selittävä tekijä ei kuitenkaan ole pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen päätös leikata ansiosidonnaista päivärahaa 100 päivällä tämän vuoden alusta.
”Lyhentäminen ei vielä vaikuta, koska lakimuutos koskee vain niitä, joiden työttömyyspäivärahakausi alkaa tämän vuoden puolella tai myöhemmin”, Honkanen sanoo.
Sipilän hallitus tavoittelee ansiosidonnaisen 100 päivän leikkaamisella 200 miljoonan euron säästöjä. Ne näkyvät tilastoissa vasta vuoden 2018 loppupuoliskolla. Sipilän hallitus saakin joululahjan jo nyt paremman talouskasvun ansiosta.

Syy menojen pienentymiselle on yksinkertainen: etuuksia on maksettu kuukausittain keskimäärin 20 000 ihmiselle vähemmän kuin vuonna 2016.
Mitä näille 20 000 ihmiselle on tapahtunut? Ovatko he saaneet töitä? Vai ovatko he alkaneet yrittäjiksi, siirtyneet eläkkeelle tai opiskelemaan?
Tutkija Honkasen mukaan kaikkiin kysymyksiin on vielä vaikea vastata. Nyt voidaan kuitenkin päätellä, että työttömyysturvan saajien vähentyminen johtuu työpaikkojen lisääntymisestä ja työllisyyden kohentumisesta.
”Ei voida olla aivan varmoja siitä, mikä osuus tällä on 20 000 henkilön vähentymisessä.”
Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan siirtymiä työttömyydestä työelämään, opiskelun piiriin, tuettuun työhön, valmennukseen, kuntouttavaan työtoimintaan tai esimerkiksi eläkkeelle, on vuosittain yli puoli miljoonaa. Erilaisia siirtymiä on siis hyvin paljon, ja järjestelmään tulee koko ajan uusia ihmisiä.

Pienentyneiden työllisyysmenojen ja työttömyyslukujen taustalla vaikuttaa piristynyt talouskasvu, jolle puhuri tulee maailmalta.
Esimerkiksi Suomen vienti EU-maihin on kasvanut 17 prosenttia ja ulkokaupan vienti 14 prosenttia tammi–syyskuussa 2017.
Tilastokeskuksen mukaan kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työttömyys on kuitenkin edelleen 8,5 prosenttia ja työllisyysaste 69,7 prosenttia.
Sipilän hallituksen tavoite työllisyysasteeksi on 72 prosenttia."

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sipilan-h...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Ja nyt tänään, kun Sipilän hallituksen tavoite työllisyysasteeksi on ollut 72 prosenttia – millä hallituksen toimenpitein se oli asetettu? – ja nimenomaan nyt suurinpiirtein on ”saavutettukin”? – tilanne on edelleen kuitenkin tänään tämä:

Suomen Kuvalehti 13-14/2018: Onnellisen maan varjot :

”Pienituloisten ja rikkaiden ajatusmaailmat eivät kohtaa. Maanpuolustuskurssien keskusteluissa suomalaisten eriarvoistumista pidetään turvallisuusuhkana.

Kuka hyötyy nousukaudesta? Pienituloiset, keskiluokka vai rikkaat? Kenties kaikki?

Suomessa meneillään oleva niin kutsuttu talouden nousukausi on käytännössä näkynyt työllisten määrän kasvuna. Kelan tilastojen mukaan työttömyysturvan menot laskivat lähes 500 miljoonaa euroa vuoden 2017 aikana. Etuuksia on maksettu keskimäärin 20 000 työttömälle vähemmän.

Nousukaudestakin huolimatta eri tilastoista on havaittavissa myös kyseenalaista kehtystä. Perusturvalla eli minimitoimeentulon takaavalla sosiaaliturvalla elää joka vuosi isompi joukko ihmisiä. 2010-luvulla perusturvaa saavien määrä on kasvanut 60 00:lla noin 250 000:een.

Monen mielestä tuki ei edes riitä kunnolla toimeentuloon – monen on tehtävä päivittäinen valinta ruoan ja lääkkeiden kesken. THL:n tutkimuksen mukaan hankalimmassa asemassa ovat yksin asuvat, opiskelijat, yksinhuoltajat ja työttömät. Samoin pientuloiset eläkeläiset.

”meneillään on edelleen eriarvoistuminen yhtäällä ja toisaalla rikkauksien kasautuminen”, sanoo Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin.

Eriarvoisuuden kitkeminen on ollut myös yksi pääministeri Juha Sipilän hallituskauden teemoista. Sipilä nimitti työryhmän selvittämään eriarvoisuutta sosiologi Juho Saaren johdolla. Työryhmä esitti ison nipun erilaisia keinoja eriarvoistumisen vähentämiseksi.

Sipilän hallituksen linjaus on ollut kuitenkin se, että eriarvoisuuden selvittäminen ja siihen johtavat ehdotukset eivät saisi lisätä yhteiskunnan menoja. Sipilä ilmoitti myös, että työryhmän ehdotukset siirtyvät seuraavan hallituksen tarkasteltaviksi. Käytännössä Sipilän hallitus ei siis tee mitään eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Professori Melinin mukaan eriarvoisuutta on tutkittu kymmenien tutkimusten voimalla vuosikausia ja kipupisteet tunnetaan. Perusasetelma ei ole muuttunut: pienituloisten, keskiluokan ja rikkaiden ajatusmaailmat eivät ole kohdanneet pitkään aikaan.

”Esimerkiksi maanpuolustuskursseilla Suomen turvallisuusuhkan pidetään eriarvoistumista. Kansallisen turvallisuuden uhka ei siis ole Venäjä, se ei ole maahanmuutto, tai ilmastomuutos. Se on yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kasvaminen”, Melin sanoo. ”Tämä on se analyysi, joka Suomessa tällä hetkellä tehdään. Päättäjiä eriarvoistuminen pelottaa, sillä eriarvoistumisen pysäyttämiseksi ei löydy ratkaisuja eikä siihen panosteta rahallisesti”.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/professor...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilän hallituksen leikkauksien välttämättömyys peilautuu vähintään kysymyksenalaiseksi, kun sitä tarkastellaan näitä reunaehtoja, näissä konteksteissa vasten:

Suomella on lähes 100 miljardia velkaa, jota ei tarvitse maksaa pois:

"Valtion ei tarvitse maksaa velkojaan pois, Suomen valtion lainanotosta vastaavan Valtiokonttorin rahoituspäällikkö, taloustieteen Nobel-voittaja ja maailmanpolitiikan professori kertovat. Vaikka väite kuulostaa raflaavalta, se perustuu markkinatalouden luonteeseen.

Suomen velkataakkaa päivitellään julkisuudessa usein. Joissain kommenteissa sitä on kuvailtu jopa rasitteeksi tuleville sukupolville.

Taloustieteen vuoden 2008 Nobel-voittaja ja Princetonin yliopiston professori Paul Krugman kirjoitti vuonna 2012 New York Times -lehteen kolumnin, ”Kukaan ei ymmärrä velkaa”, jossa hän otti tiukasti kantaa puheisiin julkisen velan suhteen ja virheellisiin käsityksiin valtionvelan luonteesta.

Vaikka nobelisti puhuukin tekstissään lähinnä yhdysvaltalaispoliitikoista, voi tekstiä lukea myös suomalaisesta näkökulmasta.

– Kun ihmiset puhuvat Washingtonissa alijäämästä ja velasta, heillä ei ole yleensä mitään käsitystä siitä, mistä he puhuvat – ja ihmiset jotka puhuvat eniten, ymmärtävät vähiten.

– Alijäämästä tuskailevat maalailevat kuvaa tulevaisuudesta, jossa olemme köyhtyneet jouduttuamme maksamaan lainaamamme rahan takaisin. He näkevät Yhdysvallat kuin perheenä, joka otti liian suuren asuntolainan ja jolla on vaikeuksia huolehtia kuukausittaisista lyhennyksistä.

Krugmanin mukaan on olennaista ymmärtää, että valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois kuten yksityisten ihmisten. Hänen mukaansa valtion tulee ainoastaan pitää huoli siitä, että velkataakka kasvaa hitaammin kuin valtion verokertymä.

Suomen valtion lainanotosta vastaavan Valtiokonttorin rahoituspäällikkö Mika Tasa vahvistaa Krugmanin väitteen. Periaatteessa valtion ei tarvitse maksaa ottamiaan lainoja pois koskaan.

Vanhoja velkoja kuittaillaan sitä mukaa, kun ne erääntyvät. Velkojen maksuun käytetään uutta velkarahaa.

– Se on ihan totta. Voimme rullata eteenpäin ja uudistaa lainoja kun ne erääntyvät – ja niinhän tässä kokoajan tehdään. Nyt ensi viikolla erääntyy lähes kaksi miljardia euroa velkaa. Olemme rahoittaneet sitä uudelleen jo aiemminkin, Tasa kertoo.

Koska valtioiden oletetaan toimivan ikuisesti, valtio voi periaatteessa olla velkaa aina, toisin kuin luonnollinen henkilö.

Politiikan tutkija ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kertoo, että järjestely on osa markkinatalouden toimintaa.

– Kaikki julkisyhteisöt ovat velkaa ja se kuuluu osana markkinatalouden toimintaan. Valtio on entiteetti, joka ei yleisesti ottaen voi mennä konkurssiin tai lakata olemasta. Tietenkin yksittäiset valtiot voivat joskus hävitä kartalta ja sellaista tapahtuu, mutta lähtökohtana valtio on ikuinen. Siinä mielessä valtionvelkaa ei tarvitse maksaa koskaan pois kokonaan.

Tällä hetkellä korkotaso on äärimmäisen alhainen. Suomi on saanut lainoja jopa negatiivisella korolla. Valtio maksaa 100 miljardin valtionvelastaan korkokuluja vain noin 1,5 miljardia euroa vuosittain."

https://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/suomel...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Professori vastaa: Mitä tapahtuisi, jos Suomi ei ottaisi lisää velkaa?:

"Vaikka Suomen velkaantuminen puhuttaa paljon, Patomäen mukaan Suomen valtionvelka on toistaiseksi kohtuullisissa kantimissa.

– Suomi on edelleen aika hyvässä tilanteessa verrattuna mihin tahansa keskimääräiseen EU:n jäsenvaltioon. Velkaantuminen voi muuttua ongelmaksi, jos korkomenot tai velanhoitokustannukset ylipäätään alkavat kasvaa yhtäkkiä. Siitä voi tulla akuutti kriisi.

Tällä hetkellä Suomen valtionvelan korkomenot ovat noin 1,5 miljardia euroa vuodessa. 90-luvulla korkoja maksettiin yli kolminkertainen määrä siitä huolimatta, että valtionvelkaa oli huomattavasti vähemmän kuin tällä hetkellä.

– Kun korkotaso on noin alhaalla kun se on, velka ei ole minkäänlainen ongelma. Korkomenot ovat noin 1,5 miljardia euroa vuodessa. Se on hyvin pieni summa, eikä sillä ei ole sinänsä merkitystä.

Jos Suomen velkaantumista tahdotaan hillitä, leikkauksien sijaan tulisi keskittyä talouskasvun vauhdittamiseen investointien kautta, Patomäki kertoo.

– Leikkaamalla velkaantuminen tahtoo vain pahentua. Investoinnit ovat paras keino (talouskasvun lisäämiseen), kun niiden kerroinvaikutus on suuri. Investoinneilla tehdään myös tulevaisuutta.

Millä rahalla investointeja sitten tehdään, jos valtion budjetin alijäämääkin katetaan tällä hetkellä velkarahalla? Lainalla tietysti.

– Olenko huolissani Suomen velkaantumisesta? Kyllä olen, mutta näen tässä tilanteessa järkeväksi ottaa velkaa talouden elvyttämiseen ja julkisiin investointeihin, jotta talous saadaan kasvamaan niin, että pidemmällä aikavälillä velkoja päästään maksamaan pois, sen sijaan, että velkaa tarvitsisi aina ottaa lisää, Patomäki linjaa.”

https://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/profes...

Mutta kun nämä ”kaikenmaailman dosentit” – pääministeri Juha Sipilän johdolla vain näinä kolmena vuotena ovat leikelleet tärkeistäkin kohdista – mm. koulutuksesta ja kehityksestä - eikä vain juustohoylällä – niin nyt, kun talous on yleisesti , globaalisti – ei suinkaan yksin hallituksen toimin - hieman parantunut, työllisyys lisääntynyt, kaikki reaaliset muutokset voidaankin jättää marginaalisiin korjailuihin, suorastaan vain ”Herran haltuun” - heidän tänäisten spekulointiensa mukaan eduskunnassa ja vielä muiden edustajinensa TV:ssäkin.

Suomen hallituksen jäsenten Juha Sipilän ns. johdolla ei vielä ”kannattaisi nuolla ennen kuin tipahtaa” – ei ainakaan julkisesti itseriittoisella, mukahelpottuneella yhteishymyllä.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Kommentti: Hallituksen henkselit paukkuvat, vaikka talouden kasvuvoima hiipuu jo:

"Hallituksen on turha kehuskella talouskasvulla, sillä Suomen kasvu on pääosin muiden ansiota. Maailmalla kasvu näyttää jo hiipuvan, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Loppukautensa budjettiraameja tiistain ja keskiviikon riihessä hiova Juha Sipilän (kesk) hallitus voi hyvillä mielin todeta Suomen talouden toipuneen sitkeästä anemian kaudesta kohtuulliseen kasvukuntoon.

Kasvua on kertynyt yhtä soittoa jo alun neljättä vuotta, ja talous on tällä välin kohentunut verrattomasti parempaan jamaan kuin hallituksen aloittaessa vuoden 2015 keväällä näytti.

Mutta hallituksella ei ole juurikaan aihetta minkäänlaiseen omahyväiseen kehuskeluun, vaikka talous näyttääkin toipuneen kasvuun piakkoin sen aloitettua kautensa."

Mutta aivan yhtä totta on sekin, että maan vuotuinen kokonaistuotanto on vasta niukin naukin saavuttanut lähemmäs kymmenen vuoden takaiset kriisivuosia edeltäneet mittansa.

Kehuskelun asemesta olisi paikallaan tunnustaa, että kasvua edeltänyt talousanemian kausi pitkittyi kohtuuttoman pitkäksi ja kasvuun toipuminen viipyi vastaavasti paljon myöhempään kuin olisi pitänyt.

Ja että vihdoin alkuun päässyt kasvu on ollut korkeintaan kohtalaista eikä mitenkään erityisen vahvaa kuin surkeisiin anemiavuosiin verrattuna.

Sekin olisi paikallaan tunnustaa, että kymmenen viime vuoden tuplataantuma ja niitä seurannut anemian jakso olivat pitkälti omatekoisia vitsauksia.

Talouskriisiä syvensi, anemiaa pitkitti ja kasvuun toipumista viivytti keskeisellä tavalla aivan samanlainen itsetuhoisen tiukka finanssipolitiikka, jollaista Sipilänkin hallitus on pyrkinyt jatkamaan.

Talous toipui meilläkin kasvuun hallitusten toimista huolimatta juuri niiden taloussyntien avulla, joita Suomen hallitukset ovat Sipilän hallitus mukaan luettuna paheksuneet ja karttaneet: velkavetoisella kysynnällä ja julkisen talouden elvytyksellä.

Sillä erolla, että velkavetoista kysyntää ovat ylläpitäneet kotitaloudet ja elvyttävää talouspolitiikkaa ovat harjoittaneet euroalueen ulkopuoliset suuret maat.

Suomen talouskasvu on velkaantuneiden kotitalouksien ja omia talouksiaan elvyttäneiden ulkomaiden eikä Suomen hallitusten ansiota. Seuraavaksi nämä kasvun lähteet ennemmin hiipuvat kuin voimistuvat lisää.

Muut elvyttivät mutta euroalue kiristi
Maailman suurista talouksista Yhdysvallat, Kiina ja Japani harjoittivat finanssi- ja talouskriisin vuosina juuri sellaista elvyttävää talouspolitiikkaa kuin vuosikymmeniin ankarimman kriisin oloissa oli syytäkin harjoittaa.

Ne pitivät yllä talouden kokonaiskysyntää ja työllisyyttä julkisen talouden keinoin, kun finanssikriisi säikäytti yksityisen talouden vyönkiristyksiin.

Euromaat Suomi mukaan luettuna tekivät täsmälleen päinvastoin, sillä julkisen talouden velkaantuminen ja alueen kyseenalaiset taloussäännöt säikäyttivät julkisenkin talouden vyönkiristyksiin samaan aikaan kuin yksityinen talous jo kiristi omaa vyötään.

Siitä seurasi jyrkästi kaksijakoisen talouskehityksen vuosikymmen, jonka aikana muut suuret taloudet toipuivat finanssikriisin jälkeen melko pian uuteen kasvuun mutta euroalue kärsi heti perään toisen taantuman ja juuttui vuosien mittaiseen kasvuanemian kauteen.

Saksa ja muut vahvimmat euromaat toipuivat heikoimpia euromaita nopeammin kasvuun, mutta eivät omaa ansiotaan vaan juuri muiden suurten talouksien elvytyspolitiikan ansiosta.

Saksankin talousmoottori pysyi kohtalaisilla kierroksilla muiden suurten talouksien, kuten Yhdysvaltain, Japanin ja Kiinan, harjoittaman elvytyksen – eli saksalais-suomalaisen tulkinnan mukaan vastuuttoman talouspolitiikan – ansiosta eikä Saksan itse harjoittaman ”vastuullisen” talouskurin ansiosta.

Osa euroalueen elpymisen ansiosta kuuluu alueen keskuspankille EKP:lle, joka ensin itsekin kriisiä kärjistettyään rauhoitti eurokriisin pakottamalla korot kohti nollaa prosenttia ja käytännössä takaamalla eurovaltioiden velkakirjat.

Juuri EKP:n nollakorkopolitiikka on kannustanut Suomenkin kotitalouksia velkaantumaan ja näin kasvattamaan kotimaista kulutuskysyntäänsä. Samoin EKP:n rahaelvytys mittavine valtionlainaostoineen on helpottanut julkisen talouden paineita varmistamalla valtiolle käytännössä ilmaisen velkarahoituksen.

Vientiä on puolestaan vahvistanut se, että muualla maailmassa talous ja samalla meikäläistenkin vientituotteiden kysyntä on saanut vetoapua suurten vientimaiden harjoittamasta elvytyspolitiikasta.

Alkuvuoden yllätykset olleet pettymyksiä
Saksan niin kuin Suomenkin talousnäkymiin on ilmaantunut joitakin uusia varjoja. Kansainvälisten taloustilastojen alkuvuoden päivityksistä on ilmennyt enemmän pettymyksiä kuin myönteisiä yllätyksiä.

Yleisimmistä talousennusteista ja niiden odotuksista poikkeavia yllätyksiä mittaavat niin sanotut talousyllätysten indeksit ovat esimerkiksi euroalueella painuneet pitkästä aikaa raskaimmin miinukselle. Näin on käynyt siksi, että alkuvuoden mittaan julkistetut tilastoluvut ovat olleet heikompia kuin talousennustajat olivat odottaneet.

Ennustepettymykset eivät suinkaan ennakoi talouskasvun pysähtymistä saati uutta taantumaa, mutta silti ne kertovat taloustunnelman heikkenemisestä ja kasvuvoiman hiipumisesta. Kasvukin voi olla pettymys, jos se jää heikommaksi kuin aiemmin oli uskottu ja toivottu.

Samoin maailmanlaajuisessa tavarakaupassa ja talouskasvussa näkyy ainakin lieviä uupumisen merkkejä. Talous toki kasvaa yhä kohtalaisesti, mutta kasvun voimistuminen näyttää tältä erää rauhoittuneen tai päättyneen.

Samaan aikaan tulevaisuuden näkymiä varjostaa joukko kasvavia kaupan haasteita ja kasvun jarruja. Tällaisia ovat esimerkiksi Yhdysvaltain ja Kiinan välinen tullinokittelu ja siitä mahdollisesti seuraavat kauppaselkkaukset.

Samoin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin alulle panema rahapolitiikan kiristysvaihe on jo alkanut asteittain kiristää kansainvälisiä rahoitusoloja. Se tietää heikoimmille velallisille ennen pitkää kasvavia rahoitushaasteita ja rahoituksen saatavuuden kiristymistä.

Velkavetoisessa taloudessa se on yhtä kuin kasvuvoiman hiipumista.

Yhdysvaltain vasta päättämät uudet julkisen talouden melkoisen kalliit elvytysohjelmat pehmentävät osaltaan Fedin kiristysvaikutuksia mutta vain aikansa. Uusi ja omituisesti kesken noususuhdanteen toteen pantava elvytys voi jopa yllyttää Fedin nopeuttamaan raharuuviensa kiristämistä ja näin ottamaan kasvusta pois sen minkä elvytys antaa.

Kiinan valtiojohto on puolestaan lyhyen ajan kuluessa ilmoittanut useista toimista velkaantumisen hillitsemiseksi ja talouden vientiriippuvuuden vähentämiseksi. Kumpikin tarkoittaa väistämättä kasvun hidastumista.

Suomi pääsi muita hitaammin mukaan muun maailman kasvuun, joten ehkä kasvun hiipuminenkin tuntuu meillä vasta suurten talouksien jo heikettyä.

Siitä on kuitenkin turha uneksia, että Suomi voisi jotenkin välttyä muun maailman seuraavalta talouskäänteeltä. Tai siltä, että seuraavaksi kasvu ennemmin heikkenee kuin voimistuu.

Jan Hurri"

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Mites suu ja sormi nyt pannaan - pääministeri Juha Sipilä & Knit! - kun Suomen talouden kasvun ja kehityksen edellytykset ja mahdollisuudet on siis jo suurelta osaltaan tässä suurten talouksien vastaisessa antitaloudessa lillukanvarsiksi seulottu, ellei sitten tolkuttomassa sähläilyssä ne ainakin toistaiseksi jo menetettykin?? - "Tulos tai ulos" - sanoi kait jo Trumpkin...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sote-uudistuksen ihmeelliset käänteet:

"13.4.2018

Suomalaisessa keskustelussa ei osata päättää onko sote-menojen suuruus hyvä vai huono asia. Toisaalta menoja pidetään osoituksena yhteiskunnan panostuksesta ja toisaalta kaavailtua uudistusta syytetään siitä, ettei menojen kasvua saada hillittyä. Oikeasti haluttaisiin puhua palvelujen saatavuudesta ja hyvinvointi- ja terveyshyödystä suhteessa kustannuksiin, mutta ne tunnetaan huonosti.

Sote-uudistuksen keskenään ristiriitaisten tavoitteiden ratkaisu on se, että tuottavuus paranee palvelujen tuotannossa. Hallituksen säästötavoitteen perusteella laskettu tehostamistarve on kuitenkin huomattava.

On hyvin mahdollista, että tarvittavaa tuottavuuden nousua ei saada aikaan kaikissa maakunnissa. Vaihtoehto, jossa valtio rahoittaisi maakuntia toteutuneiden kustannusten mukaan, räjäyttäisi menot. On siis hyvin mahdollista, että suhteellisen pian siirrytään malliin, jossa valtio rahoittaa maakuntia laskennallisten kustannusten mukaan ja maakunta hoitaa loput omalla verolla.

Oma lukunsa on Helsingin hyväosaisten kapina. Tuottavuuden parantamistarve Uudenmaan osalta vastaa melko tarkasti väestöosuutta ja on vaikea nähdä, että muutoskustannukset olisivat mitenkään poikkeuksellisen suuret. Pääosin kapitaatioperusteinen korvaus valtiolta maakunnalle hyödyttää hyvin toimintansa järjestäviä maakuntia jatkossa.

Ensimmäiset tiedot perustuslakivaliokunnan kannasta valinnanvapauslakeihin ovat yllättäviä. Valiokunta pyytää hallitukselta selvitystä siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuutta ja riittävää saatavuutta aiotaan tulevaisuudessa valvoa valtakunnallisesti ja maakuntatasolla. Yhdenvertaisuus ja saatavuus ovat tärkeitä asioita, mutta on vaikea ymmärtää, miksi lausuntoa pyydetään vasta nyt. Kannattaa myös huomata, ettei tällaista valvontaa ole nyt olemassa, eikä sitä ole sovellettu muiden uudistusten yhteydessä. Harvaan asutulla alueella tulee aina olemaan keskimäärin pitempi matka hoitoon ja maakunnalla on laissa selkeä velvoite hoidon järjestämisestä.

Vielä merkillisempää on tietosuojavaltuutetun myöhäisherännäisyys. Tarve kapitaatiomaksun laskemiseen on ollut jo vuosia tiedossa, sitä varten kerätyt aineistot ovat jo olemassa ja yksilön sairaustietojen riittävä saatavuus hoidon eri yksiköissä on aivan uudistuksen ytimessä. Siitä odotetaan saatavan merkittävää hyötyä sekä palvelujen tuottajalle, että yksilölle itselleen paremman palvelun muodossa. Uudet sote-keskukset eivät saa tietää niihin kirjautuvien yksittäisten asiakkaiden kapitaatiomaksua.

Sote-uudistuksen kritiikki, joka toki paljolti on aiheellistakin, sisältää myös tietoisesti harhaanjohtavia maailmanlopun skenaarioita. Lopulta kyse on yksinkertaisista asioista: perusterveydenhuoltoon tulee valinnanvapautta, terveyskeskukset, sosiaalipalvelut ja erikoissairaanhoito siirtyvät maakunnille ja veronmaksaja maksaa viulut, kuten tähänkin asti."

https://www.etla.fi/kolumnit/sote-uudistuksen-ihme...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Lukijalta: Mitä tapahtuu, jos sote kaatuu?:

Paremminkin: mitä tapahtuu, jos nyt kaavailtu "sote-uudistus" toteutuu?: lue eo. tekstin jälkeiset, kaikki talonpoikaisjärkiset kommentit!

https://kymensanomat.fi/mielipide/lukijalta/031421...

Vastine ao. kirjoittajalle (AL 13.4.):

"Riittävät resurssit peruterveydenhuoltoon:

Yksityiset terveysvakuutukset yleistyisivät ellei sote-uudistusta saataisi, varoitteli Susanna Kallamalle (AL 8.4). Tämä luonnollisesti eriarvoistaisi terveyspalveluja. Entäpä, jos unohdamme ongelmalliseksi osoittautuneen sote-uudistuksen ja pureutuisimme syihin, miksi lääkäriin ei pääse?

Iso osa lääkäreiden ajasta kuluu tomimattomien tietojärjestelmien parissa. Työn delegoiminen muille ammattilaisille on kustannustehokasta, esimerkkinä suoravastaanotot sairaanhoitajille.

Väestön ikääntyessä tarve lääkäripalveluihin kasvaa. Lääkäriliitto kuitenkin vastustaa lisäkoulutusta ja tämä estää terveen hintakilpailun.

Lääkärit hakeutuvat pois terveykeskuksista erikoissairaanhoitoon ja yksityisille sektorille. Täyttämättömien terveyskeskusvirkojen vuoksi kunnat ovat pakotettuja palkkaamaan keikkalääkäreitä usein tuplapalkalla. Lääketieteen opiskelijat harjoittelelevat julkisella sektorilla ja harjoittelijoiden vaihtuminen estää pysyvien hoitosuhteiden syntymistä, ohjaa tarpeettomiin erikoissairaanhoidon lähetteisiin ja vaikuttaa laatuun.

Julkinen sektori kantaa vastuun moniongelmaisista ja kalliita hoitoja tarvitsevista. Lisäksi yksityisen sektorin komplikaatiot usein kaatuvat julkisen puolen hoidettaviksi. Nämä ovat heikentäneet kuntien taloutta ja sitä kautta rapauttaneet perusterveydenhuollon tasoa, ja ovat yksi syy miksi lääkäriin ei pääse riittävän nopeasti.

Erikoissairaanhoidon paisuminen perustuu osin sen ansaintalogiikkaan. Sairaanhoitopiiri hoitaa asiakkaan ja lähettää laskun kuntaan. Kunta maksaa, eihän sillä ole vaihtoehtoa. Perusterveydenhuollossa terveyskeskukset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa yhä kurjistuvan kuntatalouden raameihin, ja jonot kasvavat.

Tehokas ja nopea perusterveydenhuolto pystyy pitämään myös erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Terveysvakuutuksiin ei ole tarvetta, mikäli voimme luottaa perusterveydenhuollon laatuun ja saatavuuteen. - Panostetaan siihen eikä hajoteta Euroopan kustannustehokkainta terveydenhuoltoa."

Riitta Kuismanen
Pirkkala

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Liisa Mariapori

Helsingin Sanomat HS

Tämä on totta. Puoluejohtajat ovat huonoja sietämään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä ja toisinajattelijoita keskuudessaan. Ja tämä on oikeasti tyhmää ja vahingollista. Timo Soini jää historiaan esimerkkinä diktaattorista, joka syöstiin vallasta ja joka luuli, että lammaslauma seuraa häntä, vaan ei seurannut. Sama kuvio on nyt menossa mielestäni sekä Keskustassa että Kokoomuksessa. Paavo Väyrynen hajotti jo presidentinvaaleissa keskustan rivit ja saman hän tulee tekemään Keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa. Juha Sipilä kärsii samanlaisen tappion, kuin Timo Soinikin ja ihan syystä. Sipilä on varmaan tottunut johtamaan yrityksiä, kun Suomi-nimisen valtion johtaminen on oma lukunsa ja siihen ei Sipilästä näytä olevan. Sipilä poukkoilee kuin jänis niityllä ilman päämäärää ja kokonaisuuden hallinnasta hänellä ei näytä olevan mitään käsitystä, eikä hän osaa kuunnella oikeita henkilöitä asioiden korjaamiseksi. Petteri Orpo ajaa kuin käärmettä pystyy sotea ja se tulee minun mielestäni olemaan hänen loppunsa. Vapaavuori kampittaa Kokoomuksen Orpoa ja Orpo joutuu pian Soinin tavoin perustamaan uuden puolueen pitääkseen valtansa. Jos en väärin arvaa, niin sote kaatuu ja Vapaavuori on Kokoomuksen uusi puheenjohtaja. Näin puolueet toisensa perään hajoavat ja hyvä niin, Nyt on tullut aika siirtyä Suomessa todelliseen demokratiaan ja oikeusvaltioajatteluun. Seuraavissa vaaleissa kaikkien kannattaa äänestää henkilöä, ei puoluetta, jotta asiat Suomessa saadaan hoidettua kuntoon."

https://www.facebook.com/search/top/?q=liisa%20mar...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

”Verosuunnittelijat” asialla: Suomalaista rahaa on kätketty vakuutuskuoriin ainakin jo 10 miljardia – ja verottaja nuolee näppejään - ja meitä kaikkia, eritoten vähäosaisia - paitsi maahantunkeutujia! - vain lisää kyykytetään - "olkaa nöyrmpiä, onnellisempia, muka vaan hiljaa "tyytyväisiä" - kuurnivat vain hyttysiä 'soteillaan' ja me joudutaan todellisuudessa nielemään kameleita:

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/verosuunnitte...

"Liisa Mariapori
11. maaliskuuta

"Mitä ihmettä siellä verohallinnossa taas tapahtuu, menikö veronkiertäjien ahdistelu liian pitkälle?

Ari Korvola
Kirjoittaja on Seuran toimituspäällikkö" kyselee. Kun pääministeri Juha Sipilä on erikoistunut näihin vakuutuskuoriin ja piilottanut varansa sinne verohallinnon ulottumattomiin, niin on tietenkin täysin selvää, että näitä vakuuskuoria ja niiden verotusta ei saa tutkia enempää, koska muutoin pääministeri saattaisi jäädä kiinni veropetoksesta ja se taitaisi olla kansalle liikaa tai ehkä jopa keskusta siinä vaiheessa heräisi miettimään, mitä kaikkea heidän johtajansa oikeasti tekee? Vakuuskuoreen saa siis piilotettua rahansa ja niiden tuotoista ei tarvitse maksaa vuosittain veroa. Vasta kun tuotot vuosien päästä nostetaan, pitää myös verot maksaa, mutta nostetaanko niitä vuosienkaan päästä, kun pääoman voi nostaa ilman veroja maksamatta. Missä vaiheessa verottaja siis tietää, nostetaanko vakuuskuoresta pääomaa vai pääoman tuottoa? Eikö pääoman tuotot muutu aina viiden vuoden välein pääomaksi, kun verotusoikeus vanhenee ja vanhentuneista saatavista ei tarvitse veroja maksaa. Näppärän konstin herra pääministerimme on keksinyt sille, että hänen ei tarvitse ilmoittaa omaisuuttaan niin kuin muiden kansanedustajien ja sille, että hänen ei tarvitse maksaa verojakaan niin kuin muiden kansanedustajien ja sille, että hän saa pitää vakuuskuorien tuotot verovapaana itselleen, kunhan ottaa tuotot ulos kuoresta aina viiden vuoden välein ja välttää näin verotuksen kokonaan. Kun rikas pääministerimme ja muut vakuuskuoreen rahansa sijoittaneet eivät maksa veroja lainkaan, niin ei ole ihme, että verorahat täytyy löytyä pienituloisilta eläkeläisltä, työttömiltä, sairailta, lapsiperheiltä jne. Vanha sananlasku sanoo, että "ahneella on paskanen loppu" ja niin taitaa tässäkin tapauksessa olla."

https://www.facebook.com/search/top/?q=liisa%20mar...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Li Andersson, Jonas Sjöstedt

Puheenvuoro: Ruotsi varoittava esimerkki:

"Kaupallistettu hoito on epätasa-arvoista hoitoa, kirjoittavat Suomen ja Ruotsin vasemmiston edustajat. He kysyvät, käykö sotelle kuten Ruotsissa on käynyt.

Suomen eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinaehtoistamisesta. Hallitus on ottamassa mallia muun muassa Ruotsissa käytössä olevasta niin sanotusta valinnanvapausjärjestelmästä.

Ruotsissa terveydenhoidon skandaaleista ja terveyskeskusten sulkemisesta uutisoidaan jatkuvasti niin paljon, että uutisista on tullut peruskauraa, johon moni ei enää edes reagoi. Näin voitontavoitteluun pohjautuva kaupallinen terveydenhoito toimii: kun yhtiöt voivat tehdä valtavia voittoja verovaroin järjestettävistä palveluista, tuo se mukanaan markkinoille myös vilunkipelaajia. Ihmisten terveys ja laadukas terveydenhuolto ovat toissijaisia tavoitteita.

Muutama kuukausi sitten yksityinen terveyskeskus Angered Care sulki Ruotsissa ovensa yhden päivän varoitusajalla. Tuhannet potilaat menettivät terveyspalvelunsa yön yli, potilasturvallisuus oli uhattuna ja toiminnan arvioitiin olleen kaikin puolin erittäin huonosti järjestettyä. Toiminta olikin optimoitu tuottamaan omistajille maksimaalinen korvaus verovaroista, eikä parasta mahdollista hoitoa.

Trendi on, että kaupalliset toimijat hakeutuvat kaupunginosiin, joissa tulot ja yleinen terveydentila ovat korkealla tasolla. Palveluista on Ruotsissa hyvätuloisilla alueilla jopa ylitarjontaa, sillä helppo raha kiinnostaa terveysbisneksiä.

Koulutettua henkilöstöä on kuitenkin vain rajallinen määrä, mikä tarkoittaa suuria haasteita monissa muissa paikoissa. Esimerkiksi kaupallinen terveysfirma Aleris päätti hiljattain lopettaa erikoislääkärivastaanoton Tukholman Järvassa. Siellä keskimääräinen terveystila on heikko ja tulot pieniä.

Yksityisten toimijoiden kontrolli on johtanut Ruotsissa myös huomattavan monimutkaisiin korvaus- ja valvontajärjestelmiin. Byrokratia on kasvanut koko terveydenhuollossa – myös julkisella sektorilla.

Kaupalliset toimijat, joista huomattava siivu on pääomasijoittajien omistuksessa, ovat kuitenkin ketterämpiä optimoimaan toimintaansa korvaustasojen mukaan. Samalla kun nämä yritykset täyttävät taskujaan ruotsalaisten terveyden ylläpitämiseen tarkoitetuilla rahoilla, ovat ne usein erittäin luovia verojen välttelyssä ja veroparatiisien hyödyntämisessä.

Tukholman maakunnassa, jossa yksityistäminen on edennyt pisimmälle, eri "valinnanvapausjärjestelmät" ovat lisänneet kustannuksia merkittävästi. Viime kädessä julkinen sektori joutuu kuitenkin vastaamaan toiminnasta, jos kohtuulliset tuotot eivät ole yksityisille toimijoille riittävä syy pyörittää bisnestä. Räikein esimerkki on yksityinen synnytyssairaala, jonka toiminta lakkautettiin yllättäen, vaikka synnytyspaikoista on alueella pulaa.

Kaupallisin periaattein järjestettyyn sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyy useita riskejä, joita Suomen hallitus ei ole punninnut riittävästi valmistellessaan sote-uudistusta. Sote-palvelujen kaupallistaminen kasvattaa merkittävästi riskiä julkisten kustannusten nousulle yksityisten tuottajien joko yli- tai alihoitoon kannustavista korvauksista johtuen.

Hallituksen esityksessä ongelmia ovat lisäksi pahimmillaan alueellisiin yksityisiin monopoleihin johtava liian vähäinen kilpailu sekä korvausjärjestelmän puutteista johtuva riski potilaiden valikoinnille.

Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO toteaa tuoreessa arviointiraportissaan, että Suomen tulee tehostaa korruption vastaista työtään. Raportissa painotetaan erityisesti sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä korruptioriskejä yksityistämisen osalta.

On vastuutonta, että Suomion seuraamassa Ruotsin ja Yhdysvaltojen esimerkkiä sosiaali- ja terveyspalveluiden avaamisessa markkinoille: varoittavia esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon tehtäviä uudistuksia pitää toteuttaa paremman hoidon järjestämiseen liittyvien periaatteiden pohjalta, ei dollarin, kruunujen tai eurojen kuvat silmissä."

Jonas Sjöstedt on Ruotsin Vänsterpartietin puheenjohtaja ja kansanedustaja, Li Andersson Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.

https://www.kp24.fi/uutiset/533771/puheenvuoro-ruo... /Aamulehti 14.4.2018, s. B8.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pääluottamusmies ja professori arvioivat Juha Sipilän suunnitelmaa: ”Sen verran poliitikotkin osaavat matematiikkaa”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246322-paaluottam...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Tyly sote-ryöpytys konsultilta: ”Jos on pokkaa yksityistää terveydenhuolto, on oltava ymmärrystä sen seurauksista”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246326-tyly-sote-...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sipilän hallitus törmäilee hermoillessaan ensin ja perääntyilee sitten - entä mites käy loppujen lopuksi tässä??:

”Hävettää koko asia” – kansanedustajiin tuskastunut Harkimo täräyttää: ”Melkoinen farssi! Miksei näin isoa asiaa ole voitu tehdä valmiiksi etukäteen?”:

Harkimo väittää blogissaan Savon Sanomissa, että koko sote-uudistus voi kaatua palkkaharmonisointiin.

”Tämä juontaa juurensa työtuomioistuimen maaliskuiseen päätökseen. Se koski erään kuntayhtymän menettelyä. Oikeuden päätöksen mukaan liikkeen luovutuksen seurauksena eri tahoilta uuden työnantajan palvelukseen siirtyneiden työntekijöiden palkkaerot pitää poistaa kohtuullisessa ajassa korottamalla matalampia palkkoja.”

”Jos tätä periaatetta sovelletaan sote-uudistukseen, se tarkoittaa että maakuntien palkkalistoille siirtyvien yli 200 000:n työntekijän palkat pitää harmonisoida joka alalla korkeimman palkan mukaan. Se tarkoittaisi, että palkat nousisivat arviolta 700 miljoonaa tai jopa miljardin vuodessa.”

Kyllä tässä on semmoinen soppa keitetty, että haluan nähdä kuka sen syö.

Harkimo sanoo, että jos näin käy, pitää kaikkien tajuta, että koko uudistusta ei kannata tehdä.

”Tuolla rahalla saa jo niin paljon lääkäreitä, hoitajia ja laitteita, että systeemi saadaan toimimaan ilman mitään uudistusta. Sen sijaan voitaisiin parantaa nykyistä mallia niin kuin esimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä eli Eksotessa on tehty.”

Harkimon mukaan koko paketti on ”täysin levällään”.

https://demokraatti.fi/havettaa-koko-asia-kansaned...

Palkkaharmonisointi voi kaataa soten

https://blogit.savonsanomat.fi/harry-harkimo/palkk...

Sama asia on ollut jo esillä esimerkiksi Satakunnan sairaanhoitopiirissä; satasote- uudistuksessa, myös Pohjois-Satakunnan nykyisissä PoSa- toiminnoissa. - Kehitettävää kaikessa aina löytyy, mutta tarvitseeko rynnätä pakonomaisesti rytinällä noin vain tuntemattomaan kysymyksenalaiseen viidakkoon Juha Sipilä & Knit??

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Elina Lepomäeltä uusi kova sote-ulostulo: ”Tämä ei ole korvausmallin virhe, vaan ominaisuus”:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246411-elina-lepo...

Nykyinen sote ei ole katastrofin partaalla:

http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253892-n...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

JHL:n puheenjohtaja lyttää hallituksen lainvalmistelun – luvut väärin ja ihmiset suoraan koulusta tyhjän päälle:

"– Lakiuudistuksen tueksi esitetyt henkilöstölaskelmat ovat ristiriitaisia, eikä siirtymäaika ole realistinen. Lakiesityksen perusteluissa kuntasektorilla arvioidaan työskentelevän 40 000 varhaiskasvattajaa. Saman dokumentin palkkakustannusarviossa lukumäärä onkin 27 000. Tämä ei anna hyvää kuvaa lainvalmistelun tasosta."

https://demokraatti.fi/jhln-puheenjohtaja-lyttaa-h...

Ja samaa rataa näyttää olevan Sipilän valitsemien muidenkin "dosenttien" laskelmien ja arvuuttelujen laita. - Joko näette hädissänne vielä jotain selvääkin, Suomen hallituksen Don Quijotet?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Korjailisi nyt edes jotain - ja tärkeää:

Tiina, 58, yritti tehdä puolisonsa firmassa osa-aikatyötä: ”Olin kuin klapil päähän lyöty”:

https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-20000...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Sote-johtajat ja järjestöjohtajat eivät näe valinnanvapauden edistävän sote-uudistuksen tavoitteita:

https://kuntalehti.fi/uutiset/sote/sote-johtajat-j...

Uudenmaan maakuntavaltuustossa vaadittiin sote-erillisratkaisua:

https://kuntalehti.fi/uutiset/sote/uudenmaan-maaku...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

"Santeri Alkio aloitti toimintansa Nuorsuomalaisessa Puolueessa mutta erosi puolueesta. Myöhemmin välttääkseen maalaisväestön joutumisen sosialismin pauloihin hän perusti vuonna 1906 Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton, joka vuonna 1908 yhdistyi vähemmän aatteelliseen Suomen maalaisväestön liittoon. Hänestä tuli Maalaisliiton nykyisen Keskustan pääideologi, ja häntä pidetään yhä Keskustan henkisenä isänä, minkä vuoksi puolueen piirissä edelleen puhutaan alkiolaisuudesta." - Sipilä puhuu ja ajaa vain liberaalia elitismiä.

"Alkio oli innokas demokratian ja Suomen itsenäisyyden puolestapuhuja. Hän johti nuorisoseuraliikettä, joka ennen kaikkea halusi puolustaa maalaiselämän arvoja sekä vaalia raittiutta ja terveitä elämäntapoja". - Sipilä puhuu ja ajaa vain liberaalia elitismiä.

"Vuonna 1917 Alkio kannatti Suomen itsenäistymistä ja Svinhufvudin itsenäisyyssenaattia. Hän oli kannattanut korkeimman valtiovallan riistämistä Venäjän väliaikaiselta hallitukselta jo kesällä 1917 valtalain yhteydessä osana Suomen itsenäistymistä oikeiston vielä vastustaessa. Alkio piti venäläissotilaiden tukemaa punaisten kapinaa yrityksenä palauttaa Suomi Neuvosto-Venäjään: ”Sen [kapinan] tarkoituksena on tehdä tyhjäksi Suomen itsenäisyys.” Suomen venäläisväestön suhteen Alkiolla oli tiukka linja: hän vaati eduskunnassa 1918 kaikkien maassa oleskelevien ei-kansalaisten karkottamista. Suomen tuolloisista noin 12 000 venäläisestä vain noin 5 000:lla oli Suomen kansalaisuus. Alkion linjaus olisi otetuessaan tarkoittanut sitä, että vallankumousta Suomeen paenneiden venäläisten olisi pitänyt jatkaa matkaa muualle." - Juha Sipilä & co vaan kamuilee vain matujen etujen edellä vähäosaisten syrjäytyneittemme kustannuksella ja jälkeenjätöllä (vs. sota veteraanit:"ketään ei jätetä").

"Alkiota pidettiin vakaumuksellisena kristittynä, mutta hän toisaalta kannatti hyvin rehellistä omien epäilystensä tunnustamista." - Juha Sipilällä on kyllä kristillisyyden kaapu yllään, mutta Jaakobin kädet teoissaan ja väännöissään.

Alkio on tuonut suomalaiseen poliittiseen retoriikkaan useita nykyäänkin käytettäviä termejä. Näistä kuuluisimpia ovat esimerkiksi ”köyhän asia” ja ”edistyksen lippu”. - Juha Sipilä on ajanut päinvastoin vain korruptoituna läheistensä ja rikkaiden liberaalielitistien asiaa - leikaten juuri mm. kestävältä edistykseltä, koulutuksesta ja vähäosaisilta.

Juha Sipilällä ei ole - eikä voi siten ollakaan - mitään käsitystä eikä oikeaa näkemystä Keskustan perinteisestä alkiolaisuudesta - tasan päinvastoin!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Kasvun aiheuttajaa etsimässä:

Johtopäätös on kiistaton: Talous kääntyi kasvuun tuurilla – ei hallituksen taidolla - Suomenkuvalehti.fi

Näkökulma: Hallitusten menestystä pitää mitata jollain muulla kuin hallituskauden aikana syntyneiden työpaikkojen määrällä, kirjoittaa professori Roope Uusitalo…

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/jo...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Kustannuksiltaan tehokkaassa maassa sote-uudistus. Miksi?:

"Vuoden 2017 EHCI-raportissa Suomen terveydenhuolto saa lähes ainoastaan kehuja. Suomi on 36 Euroopan maasta sijalla kuusi. Saamme suitsutusta potilasjonojen lyhentämisestä ja huippuluokkaa olevista hoitotuloksista.

Raportin mukaan suomalainen huipputulos on tehty varsin vähillä kustannuksilla. Kuulumme vertailun johtaviin maihin, koska suomalaiset saavat terveydenhuoltoon käytetyillä euroilla hyvän vastineen. Löydymme myös kärkipaikoilta mitattuna terveydenhuoltopalveluja niiden valikoimalla ja savutettavuudella.

Miksi poliitikot haluavat mittavilla säästöillä rapauttaa toimivan terveysjärjestelmän? On ymmärrettävää, että ikääntyneiden määrä kasvaa ja huoltosuhde maassa muuttuu. Mutta tehdäänkö maakuntahimmeliä ja sosiaalipalveluiden uudistusta toimivan ja tehokkaan terveydenhuollon kustannuksella?"

https://www.tehylehti.fi/fi/blogit/mainio/kustannu...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset