Ilkka Hyttinen Rakastan - siksi elän

Raamatun Totuus

Apologialle eli uskon puolustamiselle on nykyisin entistä enemmän tarvetta. Ihmiset odottavat Raamatun Totuuden,  Kristukseen uskon perusteluja ja vastauksia. Apologiaa harrastetaan nykyään enemmän reformoidun teologian kuin luterilaisuuden piirissä.

Raamatun selkeys on nykyihmisen ongelma.  Luterilaisuudessa yleisesti ollaan luopumassa Jumalan sanasta. Esitetään, että Jumala puhuttelee kaikella muulla tavalla kaikessa muussa, mutta ei verbaalisesti Raamatussa evankeliumin ilmoituksena, käskyinä ja kehotuksina.

Mm. Kansanlähetysopiston rehtorin, TT Niilo Räsäsen mukaan uskon puolustaminen on yhä enemmän ajankohtaista. Räsäsen mukaan moni haluaa tehdä Raamatusta hämärän kirjan, vaikka se on erittäin selkeä.

Uskonpuhdistus keskiajalla oli Raamatun ainoasta auktoriteetista samaa mieltä kuin katolinen kirkko, mutta piti kirjaa selkeänä. Tämä selkeys taitaa olla meille tänä päivänä se varsinainen ongelma, Räsänen huomauttaa.

Raamattua ei voi tulkita miten tahansa, se on ymmärrettävissä vain yhdellä tapaa, Pyhän Hengen avulla. Uskonpuhdistuksen periaatteita oli, että Raamattua tulee selittää Raamatulla, ei omillamme. On nähtävä mihin yhteyteen liittyvät esimerkiksi ne Mooseksen kirjan kohdat, joissa puhutaan kuoleman rangaistuksen aiheuttavista teoista, esimerkiksi homoudesta. On erotettava, mikä kuuluu Vanhaan liittoon ja mikä taas Uuteen liittoon.                                                                                                                                        

Mediassa näkee kirjoitettavan ”Raamatun luomiskertomus on lainatavaraa”,  ”en ole nähnyt todistetuksi, että Raamattu perustuisi joihinkin kirjakääröihin”,  ”Raamattu on satua”, jne.Kuitenkin Raamattu on ylivoimaisesti luotettavin kirja maailmassa, Jumalan, Pyhän Henkensä inspiroima,  kirjoituttama ainoa Totuus:

 

http://hyviauutisia.net/raamattu-ja-traditio/raamatun-luotettavuus-ja-inspiraatio/

http://personal.inet.fi/koti/bror.oswald/kirjoitukset/raamattu/raamattu.htm

 

Vai ei löydy todisteita Raamatun kirjakääröistä ym. :

 

http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/Raamatun%20totuus.html

http://www.jariiivanainen.net/Raamattukritiikki3.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolleenmeren_k%C3%A4%C3%A4r%C3%B6t

http://www.nic.fi/~shn/tekstit/onkorluo.htm

 

Raamatun arkeologia:

http://www.fi.amazinghope.net/raamatun-arkeologia

 

Raamatun ”poikkitieteellisyys”:

 

http://kotisivu.lumonetti.fi/esa08/Raamattu/ivan-panin.html

http://kotisivu.lumonetti.fi/esa08/Raamattu/jumalallinen.html

http://nokialainen.blogspot.com/2009/08/ivan-panin.html

http://www.kolumbus.fi/gematria/heprean.htm

http://www.reinosav.net/numerolog.htm

http://www.scribd.com/doc/644433/Ivan-Panin-The-New-Testament-in-the-Original-Greek-

http://www.growthingod.org.uk/whichbib.htm

http://www.bereanpublishers.com/Apologetics/Book_Info_On_Ivan_Panin.htm

http://www.kolumbus.fi/gematria/vartija.htm

http://www.kolumbus.fi/gematria/

http://www.mayimhayim.org/Rabbi%20Mike/Moshe%20Zew/Zew%201.htm

 

Raamatun käännöksiä on monia, mutta Jumalan Henki, Pyhä Henki on yksi – eikä Raamatun Totuus perustu loppujen lopuksi ”poikkitieteisiinkään”, vaan nimenomaan ja vain Jeesukseen Kristukseen uskoon!

 

Raamatun Totuus:

http://www.latva-rasku.fi/hakemisto/totuus.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tiedätkös Ilkka mitä, sinun kuvasi kertoo melkoisella selkokielellä sinun uskovan satuolentoihin. Olenko väärässä?

"Raamatun käännöksiä on monia, mutta Jumalan Henki, Pyhä Henki on yksi – eikä Raamatun Totuus perustu loppujen lopuksi ”poikkitieteisiinkään”, vaan nimenomaan ja vain Jeesukseen Kristukseen uskoon" - sairasta, niin sairasta..

Käyttäjän JormaVesa kuva

Ulkonäön perusteellako täällä ihmisten kirjoituksia pitäisi arvostella? Meinasin jo laittaa pärstäni näkyville, jotta tiedettäisiin kenestä Jorma Vesasta on kyse (jos ja kun tasavallassa on muitakin samannimisiä). Enpä taida laittaakaan. Meinaan vaan jotta jos meikäläisen naama on semmoista K-18 ohjelmaa ja sen perusteella voidaan päätellä minun uskovan satu- tai tosiolentoihin, niin...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Ole hyvä Jorma ja laita vaan - ei Jumala katsele karvoihimme tai niiden puutteille...

...eikä kyse ole pärstillämmekään K-18- ohjelmista - Evankeliumi on tarkoitettu kaikille luoduille ihmisille...

...ai niin, Anna kait tarkoittikin 'kohteliaasti' kuvaani jonain satuolentona (?) - kiitos vaan, mutta ihan lihaa, verta ja jotain muutakin sentään tässä hemmossa ollaan...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Anna hyvä! en enää usko mihinkään satuolentoihin - perusteita Jumalan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen todellisuudelle on niin lukemattoman monia reaalisia - vieläpä täysissä sielun ja ruumiin voimissa ihan!

Voisitkos Anna hyvä valottaa ja perustella vähän minulle tietämättömälle ja ymmärtämättömälle miksi se on "- sairasta, niin sairasta.." - kiitos!

Käyttäjän jaakkotuononen kuva

Sehän taisi olla eräs roomalainen tyyppi, joka "keksi" kristinuskon. Jeesus taisi olla vain sitä mieltä, että juutalaisten olisi pitänyt enemmän kunnioittaa omaa jumalaansa Jahvea.

No, kukin tulkoon uskollaan autuaaksi. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että uskonto ja valtio eivät sovi yhteen. Kirkko pitäisi erottaa valtiosta ja heti.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Mistäs sä Jaakko tuollaisen sadun olet kuullut? - no, onneksi olet siitäkin vain "-isi"- mieltä...

Ei nyt sentään tule kenkään autuaaksi omalla uskollaan, vaan armosta lahjaksi saamallaan lapseudenuskolla Jeesukseen Kristukseen; mm. :

Luuk 11:28 Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat."

Roomalaiskirje:
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Muutoin olen samaa mieltä kanssasi: uskonnot ja valtio eivät kuulu yhteen - kristikuntien veronkanto - oikeammin -anto - tulee tässäkin olla oikeudenmukainen ja kohtuullinen...

Kristinusko sai alkunsa antiikin Kreikan mysteeripidoista, joista kehittyi muiden uskontojen ohella myös nykypäivän teatteri.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

...vihjaileva lohkaisuyritys Markukselta, mutta ne viitteet?...

"Perinteisen roomalaisen uskonnon rinnalla Rooman valtakunnassa kehittyi keisarikaudella suuntauksia, joissa etsittiin ratkaisua ihmisen kuolevaisuuden ongelmaan. Kehittyi niin sanottuja mysteerikultteja -- Kristinusko kehittyi mysteerikulttien tapaan ajanlaskumme alussa. Se saavutti suosiota aluksi Rooman valtakunnan itäosissa ja varattomien keskuudessa." [Aalto, Aromaa, Hanska, Hänninen, Nieminen, Paju, Salmi - Kaikkien aikojen historia 2, Edita]

S'il vous plaît.

Käyttäjän Kira kuva

Otsikko on varsin hyvä! Useimmiten tuo totuus sanaa määrittävä etuliite unhoittuu pois.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Kiitos Kira! Voiskos nyt kuitenkin olla niin, että:

Johanneksen evankeliumi:
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."
14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

Käyttäjän Kira kuva

Todistit juuri pointtini:-D

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

...en vielä Kira, en, en...

Raamatun Totuus = Jumalan Totuus = "poikkitieteellinen" Totuus = yksi ainoa Totuus...

Raamatun itse tulkittu "totuushan" voi olla mitä tahansa - yhtä heterogeenistä ja monimuotoista kuin on tulkkaajaakin...

That's the Point...

Käyttäjän kaminiitto kuva

Siltä varalta, että sana apologia yritetään pelkästään omia uskonnon puolelle, korostan sen merkitsevän yleisesti puolustuspuhetta. Esimerkiksi IMF:n entinen johtaja Strauss-Kahn vapautettiin kotiarestista ainakin osittain advokaattien oikeudessa pitämien hyvien apologioiden vuoksi.

Linkkien runsaus tekstissä on hyvää apologiaa!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

OK ja kiitos Jaakko tuon apologia-käsitteen tarkennuksestasi!

No, tuosta "linkkilitaniasta" jäi kyllä paljon poiskin, mutta "ylenmäärin" on helposti taas se vaara - ainakin kymmenennen jäätelön jälkeen - kuten itsellänikin saarnojen suhteen: "korvia myöten pitkiä sellaisia täynnä"...

No, ehkä lisään tähän vielä, kuitenkin kaikitenkin:

Kirjailija C. S .Lewis oli kyllä merkittäviä nykyajan apologeettoja, mutta lähinnä hän harrasti fantasia-, tieteis- ja lastenkirjallisuutta - kristillinen apologetiikka jäi häneltä auttamatta kristillisen fundamentalismin – mm. apologetiikkaakin parhaimmillaan ! - mittapuulla mitattuna huomattavasti vähemmälle (”Paholaisen kirjeopisto” kylläkin)…

Ennemminkin asettaisin filosofi René Descartesinkin hänen edelleen – ”Ajattelen – siksi olen” :

René Descartesin päätelmiä Jumalasta, kaiken Alusta ja Luojasta – kaiken väliaikaisen lopusta:

”Jää siis vain Jumalan idea, josta on tarkasteltava. eikö se voisi olla peräisin minusta itsestäni. Nimellä ”Jumala” ymmärrän ääretöntä, riippumatonta, kaiken ymmärtävää, kaikkivoipaa substanssia, joka on luonut sekä minut itseni että kaiken muun mitä on, jos jotain muuta on. Tämä kaikki on toki sellaista, että mitä huolellisemmin sitä tutkin, sitä vähemmän näyttää siltä kuin se olisi voinut olla yksin minusta peräisin. Ja edellä sanotusta on siksi pääteltävä, että Jumala on välttämättä olemassa.

Minussa kyllä olisi substanssin idea jo siksi, että olen substanssi, mutta koska olen äärellinen, se ei kuitenkaan olisi äärettömän substanssin idea, ellei se olisi peräisin jostain substannssista, joka todella on ääretön.

Minun ei pidä luulla, että en havaitse ääretöntä toden idean kautta vaan pelkästään äärellisen negaation kautta, niin kuin levon ja hämärän havaitsen liikkeen ja valon negaation kautta. Päinvastoin ymmärrän ilmiselvästi, että äärettömässä substanssissa on enemmän reaalisuutta kun äärellisessä ja että äärettömän havaitseminen käy minussa sen vuoksi tavallaan äärellisen havaitsemisen edellä, siis Jumalan havaitseminen oman itseni havaitsemisen edellä. Kuinka nimittäin ymmärtäisin, että epäilen ja haluan, toisin sanoen olen jotain vailla enkä kaikin puolin täydellinen, ellei minussa olisi ideasa täydellisemmästä olennosta, johon vertaamalla totean puutteeni. – Silloin idea, joka minulla on Jumalasta, on kaikista minussa olevista ideoista eniten tosi ja eniten selvä ja tarkka.

Nykyajan apologetiikoista (siis nyt tässä kristillisessä yhteydessä) voidaan mainita mm. professori Tapio Puolimatka, lääkäri Pekka Reinikainen ja professori Matti Leisola monine teoksineen ja artikkeleineen:

http://www.tapiopuolimatka.net/

http://www.google.fi/search?q=Pekka+Reinikainen&ie=utf-8&oe...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Leisola

http://www.intelligentdesign.fi/

Rakastan – siksi elän!

"Mm. Kansanlähetysopiston rehtorin, TT Niilo Räsäsen mukaan uskon puolustaminen on yhä enemmän ajankohtaista. Räsäsen mukaan moni haluaa tehdä Raamatusta hämärän kirjan, vaikka se on erittäin selkeä."

- Niiiii.....

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Enni!

- Juuuu...

Luin aikoinani jo V. T. Aaltosen vihkosen "Ristiriitainen Raamattumme" ja totesin vain silloinkin vahvistuneena kuinka todella hämärän peitossa "ajattelusta vapaiden" "vapaa-ajattelijoiden" ajatuksettomuus on...

Miksi mm. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien - kaikkien kertomusten - pitäisi olla sanasta sanaan täysin eksaktisti samanlaiset?? - kuten eri rikoskertomukset poliisillekin - silloinhan selvittäisiin Raamatustakin parilla pitkällä kirjeellä...

Lyhyesti voitaisiin todeta ko. ajattelemattomien Raamatun ns. "ristiriitaisuuksista": jokseenkin sama kaiku ja metodi kuin: "niin Juudas meni ja hirtti itsensä" - "tehkää tekin samoin"...

Eikä Raamattu ole minkään tieteen, ei edes elämän "joka lähtöön"-oppikirja - kuinka voisikaan sillä jo:

Johanneksen evankeliumi:
21:25 On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Kiitos Matille hyvästä linkistä! - ja sitten Ennillekin:

Lisää Raamatun Totuutta ristiriidattomuutta, linkkejä, jne. :

http://books.google.fi/books?id=DVOyphtkEpgC&pg=PA95&lpg=PA95&dq=Raamatu...

"Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." (Saarn.7:29)

Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
Psalmi 51:8

”Jos kohtaat ihmisen, joka on löytänyt koko totuuden, juokse karkuun sen kuin jaloistasi pääset.” – hoh hoijaa:

Joh 16:12-16 "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. 1 Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa. Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen."

Snl 4:18-24 Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon,
pidä korvasi auki!
Älä päästä mielestäsi minun sanojani,
pidä ne visusti sydämessäsi,
sillä ne ovat löytäjälleen elämä,
lääke koko hänen ruumiillensa.
Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi --
siellä on koko elämäsi lähde.
Älä päästä suuhusi petollisia puheita,
pidä vilppi loitolla huuliltasi.
Katso suoraan ja pälyilemättä,
suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin.
Laske harkiten jalkasi polulle,
niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet.
Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.

2 Tess 2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen

Ps 116:160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.

”Tri R.D. Preus
Tohtori Robert D. Preus edusti korkeatasoista puhdasoppisuuden ajan luterilaisuuden tuntemusta ja hänen tutkielmansa on arvokas apuneuvo ortodoksian ajan Raamatun tulkinnan ymmärtämiseen. Sillä on paljon annettavaa myös aikamme ihmiselle. Preus on kirjoittanut myös muita kirjoja, joissa hän opettaa Raamatun inspiraation olemusta ja merkitystä.

Preus on julkaissut seuraavat pääteokset ja paljon artikkeleita ja luentoja, joissa hän rohkaisee luottamaan Raamattuun ja selvittää, mitä jumalallinen inspiraatio tarkoittaa.

The Inspiration of Scripture: A Study of the Theology of Seventeenth Century Lutheran Dogmaticians

The Theology of Post-Reformation Lutheranism (2 Volumes)

Getting Into The Theology of Concord: A Study of the Book of Concord

Justification and Rome: An Evaluation of Recent Dialogues

Preaching to Young Theologians: Sermons of Robert Preus

Doctrine is Life: Robert D. Preus Essays on Scripture

Doctrine is Life: Robert D. Preus Essays on Justification and the Lutheran Confessions

Teos Doctrine is Life: Robert D. Preus Essays on Scripture lienee näistä valaisevin ja kertoo mitä tri Preus ajattelee jumalallisesta inspiraatiosta, Raamatun merkityksestä aikamme kristityille ja uskon vankoista perusteista Jumalan sanassa. Sitä ei tietääkseni ole suomennettu.” (http://eraamattu.blogspot.com/2009/04/rakkaus-totuuteen.html) – muutoin: huh hellettä – turmiollista järkeilyä…

Joh 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Jumala on järjestyksen Jumala. Kaikkien Jumalan nykyisin voimassa olevien (UL/UT) lakien asettamisessa on kyse Jumalallisesta järjestyksen vaateesta, eikä Jumalan Laki ole ristiriitainen tai epäjohdonmukainen.

Maailman ihmiset hyökkäävät Raamattua ja fundamentaalisia kristittyjä uskovia vastaan väittäen Raamattua ristiriitaiseksi ja epäloogiseksi , ja siksi he hylkäävät Raamatun ehdottoman auktoriteetin. Tämä todistaa sen puolesta, että ihmiset Jumalan kuviksi luotuina rakastavat järjestystä. Ongelma onkin siinä, että uskomaton ihminen ei ole osallinen Pyhästä Hengestä, joka antaa ymmärryksen mm. kaiken syvyydestä, leveydestä, korkeudesta ja pituudesta. (Ef.3:18). Vasta Pyhä Henki avaa ihmisen silmät ja aivot näkemään ja ymmärtämään Raamatun loogisuuden ja maailman ns. viisaiden todellisen epäloogisuuden ja ristiriitaisuuden. Saatana taas hyödyntää jumalattomien sokeutta ja valehtelee heille Raamatun olevan epälooginen ja ristiriitainen – ”eihän se ole niin…” , mikä taas johtaa siihen, että ihmiset - jotka siis ovat Jumalan kuvaksi luotuja, ja siten järjestystä, loogisuutta ja ristiriidattomuutta pohjimmiltaan rakastavia ja etsiviä - haluavat saatanan valheen uskoessaan syrjäyttää Raamatun ja etsivät Totuuden sijaan ”korvasyyhyynsä” heitä nuoleskelevia, mielisteleviä harhaopettajia – ja oppeja. Mutta:

1 Tess 5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;

Käyttäjän nuun kuva

Ihminen voi uskoa jopa juoruja ja vääriä todistuksia, jo hänet pakotetaan/
pelotellaan elämään 'uskosta' eikä tiedon kautta saadusta varmemmasta totuudesta.

Jeesuksessa/kristuksessa on kaksi olemusta....se on yksi totuus....enkä tarkoitan nyt kirkon väitettä taivaallisesta ja maallisesta olemuksesta....vaan selkeasti juutalainen olemus, ja se toinen, kristillis-kirkollinen olemus.

Jos joku tämän ymmärtää osaa myös erottaa messiaanisen ja antimessiaanisen hengen samassa olennossa.

-----

Kohtaan pakotetaan /pelotellaan voisi lisätä vielä sanan lahjotaan, koska porkkanat tehoavat aina.

Ota/usko minun totuus (kirkko) saat iänkaikkisen elämän, valtakunnan ja valtikat.
Tämä on tehonnut kristikansaan, vaikka evankeliumi selkeästi kertoo senkin, että se oli paholainen joka Jeesustakin houkutteli valtakunnilla.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Dari-anne! - voisitkos kertoa, mikä on käsityksesi Jeesuksen "juutalaisesta olemuksesta" - kiitos!

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Hyvä kirjoitus! :-) Ei kristityksi voi "opiskella" vain yrittämällä ajatella, että näin ja näin toimii kristitty, vaan elämällä uskoaan todeksi ja suurin viisaus löytyy siitä, että Raamattua lukemalla ja Pyhän Hengen yhteisvaikutuksella voi löytää Totuuden. Kaikki muu on ideologiaa ja tieteisoppia, joka on alati muuttuvaa. Se, mikä tänään on totuus ja moraali yhteiskunnassa, ei sitä välttämättä enää huomenna ole. Jos Raamattu ja Jumalaan, Jeesukseen uskominen olisi vain satua, miksi se on säilynyt yli 2000 vuotta ja sen sanoman löytää yhä vain uusia ihmisiä? Islamin uskokaan ei ole niin vanha, puhumattakaan Vanhasta Testamentista, jonka omaiskansa, juutalaiset, joita Jumala on kaikesta vainosta huolimatta varjellut, on yhä olemassa ja saanut jopa oman valtionsa, Israelin. Kristittyjäkin on vainottu, mutta silti meitä yhä on, niin kauan kuin Jumala ottaa sen pois, mikä estää vielä laittomuuden kokonaisvaltaisen valtaanpääsyn, eli rukoilevan Kristuksen seurakunnan.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Kiitos Maria!, Siunauksin,
Ilkka

Käyttäjän nuun kuva

Ei voi kristyksi opiskella, se on totta. Kun alat etsimään Raamatusta totuutta, on varmaa, että kristinoppi väistyy syrjään, koska huomaa, että tämä onkin jotain mikä ei ole totta.

Evankeliumi on siitä mielenkiintoinen, että se kertoo jo etukäteen myös rangastukset mitä on seurannut siitä, että on valinnut väärän tien.

Kuten tämä:
" Pyhien ja profeettain veren te olette vuodattaneet ja verta te saitte juodaksenne ja sen olette ansainneet. " Ehtoollinen on siis rangaistus.

(Pyhiä ovat ne jotka pyhinä pitävät pyhät asiat, ja yksi pyhistä asioista on sapatti. Sitä eivät pyhitä muut kuin juutalaiset, heitä voidaan kutsua pyhiksi ja heitä maailma on vainonnut ja surmannut.

Toinen on tämä:
" Nuo jotka luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa, jäivät itse pelkojensa vangiksi."

Kristityillä on sen seitsemän sortin pelkoa, maailmaloppua, helvettia, henkivaltoja, riivaajia, saatanaa, perkelettä, kadotusta, iänkaikkista kidutusta. Näitä ei juutalaisilla ole.
Ne ovat siis rangaistus, sokeaan uskomiseen liittyviä pelkoja, jotka on
etukäteen annettu niille, jotka valisevat väärä tien.

Viisautta ei voi löytää kuin tiedon avulla ja pohdiskelemalla merkityksiä ja ilmiöitä, ja kuten raamattu sanoo: Niin viisaus tuli heille palastukseksi.

" Laittomuuden kokonaisvaltainen valtaanpääsy. "

Se alkoi jo kristinopin tullessa, laki kumottiin kokonaisuudessaan ja kirkko ryhtyi laatimaan omia lakeja, ne taas olivat suhteessa juutalisiin pelkkiä sortolakeja.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Mistähän raamatusta luit noita esittämiäsi Raamatun kohtia?, esim.

" Pyhien ja profeettain veren te olette vuodattaneet ja verta te saitte juodaksenne ja sen olette ansainneet." - "" Nuo jotka luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa, jäivät itse pelkojensa vangiksi."

Herran pyhä ehtoollinen ei ole rangaistus, vaan:

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Ehtoollinen

Petri Paavola toteaa eo:ssa hyvin:

"Jeesuksen todistajat julistavat evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, jotta ihmiset pelastuisivat saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla Jeesukseen synnit anteeksi. Saarnatkaa parannuksen sanaa ihmisille, jotta he voivat pelastua Jumalan valtakuntaan."

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Dari-anne sotkee käsitykseen kristillisyydestä sen, ettei kirkko ole aina ollut sama kuin vakaumuksellinen kristillisyys. Natsisaksassakin kirkko tuki natseja, koska natsit valtasivat sen ja tekivät siitä omanlaisensa. Siitä erkani mm. Tunnustuskirkko, joka pyrki säilyttämään oikean opin ja ryhtyi vastanrintaan natseja vastaan, näistä esimerkkinä Dietrich Bonhoeffer, joka itsekin tapettiin keskitysleireillä, koska uskalsi vastustaa natseja ja ei pitänyt heidän toimintaansa aitona kristillisyytenä, koska aito kristitty ei vihaa juutalaisia, vaan rakastaa kaikkia ihmisiä ymmärtäen että pahuus ei löydy yksittäisistä kansanryhmistä vaan sitä on jokaisessa, toisissa ihmisissä enemmän ja toisissa vähemmän katsomatta uskontoon tms.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dietrich_Bonhoeffer
Todellinen kristitty ei vihaa ja sorra muita ihmisiä, vaan pikemminkin toteuttaa Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyä, se ei kuitenkaan tarkoita, että yhteiskunnallisella tasolla pitää ruveta luistamaan siitä, että annetaan synnille kirkollinen ja yhteiskunnallinen siunaus. Jokainen tekee syntiä, se on selvä, mutta yhteiskunnallista
sääntöä siitä ei pidä tehdä.

Käyttäjän nuun kuva

Vain ihmiset voivat tehdä toisilleen helvettejä, kuten kristimaailma juutalaisille kaksituhatta vuotta kestäneen tuomitsemisen tuonelan...vainojen, syyttelyn ja lopullisen holokaustin jonka tarkoituksena oli iänkaikkinen kadotus, eli juutalaisten eliminointi maan päältä ja muistoista.

Mutta kadotuksen kita ei pystynyt nielaisemaan esikoista, ( Israel on minun esikoiseni) ja kansa on noussut kolmantena päivänä ( kolmannella vuosituhannella ) ylös. Kristinkansan jumala, joka syö juutalaisia, jolle pitää uhrata juutalaisia on siltä osin hävinnyt taistelun.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

En viitsi väitellä Dari-anne kanssasi, mutta Raamatun mukaan juutalaisten silmillä on peite siihen asti, kunnes Jumala määrää ja heistäkin tulee kristittyjä. Sitä ennen he eivät näe Totuutta, koska Jumala on myös niin säätänyt. Yksittäisiä juutalaisia kuitenkin aina silloin tällöin kääntyy kristinuskoon, lopullinen juutalaiskansan kääntyminen kuitenkaan ei ole vielä tapahtunut, mutta kyllä sekin aikanaan. He saattavat vihata meitä kristittyjä, mutta silti me kristityt (uskossa oikeasti olevat) rakastamme heitä ja teemme hyvää, koska Jumala on niin sanonut:"Siunatkaa minun kansaani" eli kristityt siunaavat Israelia ja juutalaisia ja emme lähde mukaan, jos heitä vainotaan. Kaunista kesäpäivää sinulle! :-)

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

...juuri noin Maria!...

Me siunaamme ja rakastamme juutalaisia, Israelia, Dari-annea, kaikkia lähimmäisiämme kuin itseämme...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Jokainen ihminen on vastuussa Jumalalle vain omista puheistaan, teoistaan ja tekemättä jättämisistään...

Toivottavasti Dari-annekin pääset vielä henkilökohtaisista syytöksistäsi ja katkeruuksistasi Kristukseen uskovia kohtaan!

Oletko muuten Suomen juutalainen?

Jos olet, meillä on kyllä sama Jumala - meidän puolellamme, ei meitä vastaan!

Luuk 24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

1.Kor 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

Käyttäjän nuun kuva

Rajakari.

Teillä on sama evankeliumi, oppikirja, olittepa sitten tunustuksellisia tai tunnustamattomia, eronneita, karanneita, tielle lähteneitä tai muuten vain omavanhurskaita, tai sokealle uskolle omistautuneita.

Sokeita sokeiden taluttajia kaikki tyynni ja uskomista pitää hokea kuin YYA-sopimusta, koska pelkoja on niin paljon.

Jos ei kokoaikaisesti ja joka tilanteessa ääneen tunnusta, niin sopimus raukeaa ja 'ryssä' / paholainen voi hyökätä.

-----

Jeesuksessa on se toinen puoli, joka sanoo: ' Mutta ne, jotka eivät huolineet minua kuninkaaksensa tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.'

"Etkä tiedä millä hetkellä minä sinun päällesi tulen."

Ei ihme jos pelottaa ja pitää koko ajan tunnustaa, että uskoo, uskoo.

Minua eivät uhkailut enää pelota, olen vapaa peloista.
On olemassa herrojen HERRA ja jumalien JUMALA ja kuningasten KUNINGAS
ja suuruudenhullut pikkuherrat katoavat aina ajallaan.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Valitettavasti Dari-anne yleistät taas etten sanois "hiukka" liikaa - ei semmoisiin voi 'tarttua'...

Missähän taas lukee noin "'Mutte ne, jotka..."?...

"...päällesi tulen." - miten, missä, milloin, koska (?) kun, niinmuodoin - niinkö?

Rakkaudessa ei ole mitään pelkoa:

1.Joh 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Käyttäjän nuun kuva

Rajakari .

"Juutalaisilla peite "

Väärin ja valhetta. ( Uskon valhetta ) Peite on kansakunnilla ja kansoilla.

" Ja hän poistaa tällä vuorella verhon joka verhoaa kaikki kansat ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat. "
Tuo on VT:n puolella ja tarkoittaa Jumalaa.

Valheen kaikella voimalla teitä on viety, ja Jeesuskin sanoo, että sitä kuka istuu minun oikealla tai vasemmalla puolella, minä en voi päättää.

Vain jokin ylempi voima voi herättää, mutta se vaatii omaa halua ja totuuden etsimistä.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Maria totesi aiemmin aivan oikein - Totuutta : juutalaisilla on peite, kunnes :

2.Kor 3:14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

...jälleen, mistä raamatusta kopsasit tuon "Ja hän poistaa..."?...

...ja mihin tuossa säkeessäsi viittaat Jumalalla ja miksi?...

...no, ei nyt sentään meitä kaikkia kristittyjä uskovia ole viety kuin "pässejä teuraiksi" tai...

Jaakko K-A tuolla jossain kommenttiketjun puolivälissä ilakoi että "Linkkien runsaus tekstissä on hyvää apologiaa!"

En kyllä ymmärrä miten kristinuskon uskottavuutta voisi mitata http:// -alkuisten rivien määrällä, mutta olisipa helppoa mikäli uskon perusteiden painavuutta voisi mitata näin kvantitatiivisesti :D

*

No, J.H. kirjoittaa blogissaan: "Raamattu(a) ... on ymmärrettävissä vain yhdellä tapaa, Pyhän Hengen avulla".

Jaha. Aha. Justiinsa.

Tässähän on kyseessä täsmällleen yhtä luotettava argumentaatio, kuin mitä vanhassa hokemassa sanotaan että "Tuppurainen on Tappuraisen takuumiehenä".
Raamattu on sekava ja vaikeaselkoinen ja sen pyhyyttä "todistetaan" Pyhän Hengen, eli toisen - VÄHINTÄÄN yhtä maagisen salaperäisen ja hämärän käsitteen avulla.

Lause "Raamattu on ymmärrettävissä vain Pyhän Hengen avulla" sisältää implisiittisesti myös vakavan uhkauksen: - jos et ymmärrä Raamattua, Pyhä Henki ei sinussa vaikuta ( - eli olet Perkeleen vallassa).

Tämä on tyypillistä ryhmäpsykologista painostusta: "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan" - ja se on mielestäni raukkamaista eikä edistä aitoa totuuden etsintää.

Eli jos ymmärrät Raamatun (tai ainakin väität ymmärtäväsi) - Pyhä Henki vaikuttaa sinussa ja muuta perustetta et tarvitse.

Perkele vaikuttaa sinussa jos et ymmärrä Raamattua.

Se siitä apologiasta. End of discussion.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Anne! – ei voidakaan määrällä vielä sinänsä Raamatun luotettavuutta eikä Totuutta mitata, mutta kun noissakin linkeissä jo on sitä tottuuven plaatua ainakin alakajaisiks – jos viittit niinkuin pelkäämättä hiukka niihin vilaista…

Mutta eiks se vaan Anne myös ollu niin, että ehken maisterin plantulle – enkä tarkoita sinua - riittää graduksi pari mojovaa linkkilainausta netistä (?), mutta tohtorin väitöskirjaan tarvitaan jo ” hiukka” enemmän loogisia, tieteellisesti todennettuja ja vertaisarvioituja asiaperusteita…

”No, J.H. kirjoittaa blogissaan…” – J.H. saattaa kirjoittaa blogissaan mitä tahansa, mutta I.H. alias Ilkka Hyttinen kirjoitti kyllä ja perusteli kans:

2.Kor 1:13 Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän

1.Joh 2:29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

Turhaan siis yrität vääntää yleistäen – kuitenkin:

2.Pietarin kirje:
3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

Raamatussahan on ns. suoraa tekstiä, mutta paljon myös vertauskuvia – hengellisyyttä, Henkeä ns. rivien väleissäkin…

…aha, mielestäsi ”Raamattu on sekava ja vaikeaselkoinen…” – yleistät senkin antamatta siitä yhtään todistetta tai viitettä – tieteellistä argumentointia?...

…juu, pitää implisiittisestikin paikkansa ”ymmärrettävissä vain Pyhän Hengen valossa”:

1 Kor 6:15 Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!
6:16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
6:17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
6:18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.
6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
6:20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.

Mitä ”ryhmäpsykologista painostusta” – väite on tässä yhteydessä pelkkä ikioma hypoteesisi! - olet näkevinäsi kahdessa vaihtoehdossa: olet joko saatanan orja tai Jumalan palvelija?? – välimuotoa ei ole olemassa – ei myöskään tasajalkaakaan eestaas keväistä asfalttiruudukkoa hyppelyä noiden välillä – ei, vaan joko On, On, tahi Ei, Ei…

Yleistät epätieteellisesti, saati Raamatun vastaisesti, lähes kaiken, esitin sitten asian miten päin hyvänsä: saatana, siis synti, himot, jne. vaikuttaa meissä kaikissa ihmisissä enemmän tai vähemmän – kukaan meistä ihmisistä ei ole synnitön, me uskovat kristityt olemme vaan jo armoitettuja sellaisia…

Aito kristitty, uudestisyntynyt lapseudenuskova ei ole silti ketään vastaan, ei uhkaa ketään, ei tuomitse ketään – mitä siis ”End of discussion”- pelkäät? - tasan päinvastoin:

”Rakasta lähimmäistäsi kuin (oikein) itseäsi ja Jumalaa yli kaiken”…

Oletko Anne tosissasi niin perkeleen pauloissa, että se ’tieto’ muka tukahduttaa sinun keskustelusi heti noin alkuunsa? Onko itsetuntosi ja ylpeytesi vs nöyryytesi noin alamaissa, eli mikä olikaan suhteesi isääsi (vrt. oidipuskompleksi), jos nyt sellaista henkilökohtaisuutta voin lainkaan sinulta edes kysyä?

Rakastan - siksi elän! I love – that’s way I live!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva

Anne: katsohan:

Café Raamattu - Mitä tarkoittaa Raamatun erehtymättömyys? :

http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=14014

Aiheesta kirja:

Petri Mäkilä – Pasi Turunen (toim.)
JUMALAN SANA
INSPIROITU JA EREHTYMÄTÖN

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja