*

Ilkka Hyttinen Rakastan - siksi elän

Kaikki blogit puheenaiheesta Maahanmuuton kustannukset

Onneksi joku kirjoittaa maahanmuutosta älykkäästi perustellen.

Hämmästyn aina positiiviseti kun eksyn lukemaan maahanmuutosta älykkäästi ja perustellusti kirjoitettua tekstiä. Suvaitsevaiston öyhötys ampuu aina niin lujaa ohi ja yli, että niitä tekstejä on todella vaikea olla lukematta ilman useampia syviä hukauksia tai pään pudisteluita. Propseja ei saa myös se toinenkaan ääripään öyhötys, mutta olen kyllä havainnut että siellä sentään jotakin ihan varteenotettavia pointtejakin monesti tulee muun tekstin lomassa.

Kukkahattuisten vaatimus "pakolaisten" sukulaisten hyysäämisestä vastuuton

Hallitus valmistelee hallitusohjelmansa mukaisesti ja erityisesti perussuomalaisten vaatimuksesta tiukennuksia maahantulijoiden sukulaisten Suomeen tuloon.

Parin päivän ajan media on käynyt kampanjaa hanketta vastaan. Esimerkiksi eilen asia oli Ylen tv-uutisten pääuutisena tavalla, joka oli kaukana objektiivisesta ja neutraalista journalismista. Jutussa ei sanallakaan kerrottu sitä, miksi toimeentuloedellytyksiä halutaan kiristää.

Uusi moskeija ei ole tie integraatioon

Uutta lappu olisi taas tarjolla. Tällä kertaa nimellä Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi; kipupisteet ja kehittämisehdotukset -selvitys.

Kipupisteitä:

 

1) nuorten koulutus

Vuosi 2016: toivon parasta, pelkään pahinta

Menneestä vuodesta päällimmäisenä on mielessäni maahanmuutto. Ykkösasia se on myös joskus historiaa kirjoitettaessa.

Maahanmuutto ja sen rajuus yllätti, vaikka perussuomalaiset olivat siitä varoittaneet jo vuosia. Hallituksen enemmistöllä oli sormi suussa ja riittävän tehokkaita toimenpiteitä ei haluttu/ehditty ajoissa tekemään perussuomalaisten vaatimuksista huolimatta.

Perheiden yhdistäminen tuo 100.000 uutta maahantulijaa?

Kansanedustaja Nasima Razmyarin (sdp) mielestä vastaanottokeskuksia on perustettu liian syrjäisiin paikkoihin. Illtasanomissa Razmyar kauhuissaan toteaan, että "ihmisiä laitetaan keskelle metsää, josta lähimpään kauppaan on viisi kilometriä. Lähellä ei ole kirjastoja, ei mitään palveluita".

Minä asun Suomessa paikassa, josta on lähimpään kauppaan 15 km ja lähimpään kirjastoon 28 km. Siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen asuinpaikkaani.

Kaikkien panosta tarvitaan pakolaiskriisin hoitamisessa!

Puoluejohtajat vetoavat: "Kaikkien panosta tarvitaan pakolaiskriisin hoitamisessa."

Kokonaiskustannukset ovat noin 1,5 miljardia eli 1.500.000.000 euroa vuodessa. Noin 1000 euroa per kotitalous joka vuosi, niin pitkälle kuin silmä siintää. Siis vähintään tuon verran, sillä lopullista tulijoiden määrää emme vielä tiedä.

Laskut maksaa yhteiskunta eli me. Mistä menoista sinun perheesi tinkii joka vuosi tuhat euroa?

Ratkaisut siirtolaiskriisin voittamiseksi

”[…] Lähi-idän ja Afrikan epävakautta ei voida hoitaa siirtämällä yhä suurempi osa väestöä Eurooppaan. Vastaanottokyvyn rajat tulevat vastaan. Me elämme nyt niin karussa maailmassa, että meillä ei ole mahdollisuutta antaa kovin paljon tilaa sellaisille ihmisille, jotka tulevat vain hakemaan itselleen parempaa tulevaisuutta.”

 -Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

 

Nykytilanne

Maahanmuuton vuosikustannukset 1,5 miljardia eli 300 € per henkilö

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävistä äskettäin eläkkeelle jäänyt Erkki Virtanen ihmettelee Etelä-Suomen Sanomissa, miksi niin vähän puhutaan maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Hän myös syystäkin kysyy, miksi asiaa hyssytellään. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/19/turvapaikanhakijoista-tulossa-miljardilasku-ex-kansliapaallikko-miksi-sita-hyssytellaan

Unelmilla on myös hintansa

Pakolaisvyörylle ei näy loppua. Turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen tasaista tahtia, tosin määrät ovat olleet hieman laskussa sitten viime syksyn.

Terroristit ovat iskeneet Pariisissa ja lisäiskuja on myös onnistuttu estämään sekä Ranskassa että Saksassa. Ruotsissa terrori-iskun valmistelusta epäiltyä irakilaismiestä haetaan Suojelupoliisin mukaan myös Suomesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä